»Erinomaisessa.»
»Ja te palaatte Lontooseen, eikö niin?»
»Aivan niin.»
»Milloin aiotte lähteä?»
»Huomenna.»
»No, sir, minulla on ehdotus, joka tekee velkakirjan tarpeettomaksi. Lainatkaa minulle hevosenne, sir, Harwichiin asti. Haluaisin lähteä heti.»
»Mutta sinun haavasi?» sanoi Cynthia. »Sinä olet vielä heikko.»
»Heikko! En ensinkään. Minä olen täysin tajuissani ja voimakas. Minun haavani ei ole mikään haava, sillä naarmulle ei voi sitä nimeä antaa. Kas niin, kultaseni.» Hän nauroi ja vetäen Cynthian päätä luokseen kuiskasi: »Sinun isäsi!» Kääntyen sitten taas herra Fosterin puoleen hän jatkoi: »No, sir, tallissa on minulla neljä varsin siedettävää postihevosta, joilla voitte seurata meitä huomenna Harwichiin, ja siellä vaihdatte ne omiinne, jotka odottavat teitä Garter-majatalon tallissa. Tästä palveluksesta, joka olisi minulle arvaamattoman arvokas, annan mielelläni hetaleenne teille takaisin.»
»Mutta piru vieköön, sir», sanoi Foster ymmällä, »se on liian jalomielistä, kunniani kautta, sitä se on. En voi suostua siihen. Ei, piru vie, en voi.»
»Sanoin teille jo, kuinka suuren hyväntyön te minulle sillä teette. Uskokaa minua, sir, minulle se oli kaksin-, kolminkertaisesti noiden koristusten veroinen.»