Siinä kaikki, mutta Galliard tunsi, että se oli vähän. Hän oli rääkännyt sieluaan vanhoilla muistoillaan saadakseen ystävällisemmän osanoton. Hän oli miltei odottanut, että nuorukainen pyytäisi anteeksi kovaa arvosteluaan hänestä. Omituista oli, kuinka voimakkaasti hän kaipasi nuoren miehen osanottoa. Hän, joka kaksikymmentä vuotta oli elänyt rakastamatta ja olematta rakastettu, koetti nyt viimeisellä hetkellään saada osakseen kanssaihmisensä ystävällisyyttä.
Ja niin hän istui hämärässä odottaen ystävällisempää sanaa nuoren miehen puolelta, ja niin suuri oli hänen kaipauksensa, että kun se jäi tulematta, alkoi hän sitä pyytämällä pyytää.
»Ettekö nyt, Kenneth, käsitä, miten jouduin luisumaan niin alas? Ettekö nyt ymmärrä elosteluani, joka sai ihmiset kutsumaan minua krouviritariksi sen jälkeen kun kuningas kunnioitti minua ritarin arvolla toimintani vuoksi Fireshiren luona? Teidän täytyy käsittää», hän pyysi miltei säälittävästi, »ja teidän täytyy arvostella minua lempeämmin kuin tähän saakka.»
»Minun asiani ei ole käydä tuomiolle kanssanne. Säälin teitä kaikesta sydämestäni, sir Crispin», vastasi nuorukainen tavalla, josta ei puuttunut ystävällisyyttä.
Mutta ritari ei tyytynyt.
»Teidän täytyy arvostella, kuten kukin arvostelee kanssaihmistään. Te tarkoitatte, ettette tahdo langettaa tuomiotani. Mutta jos teidän täytyisi se tehdä, mitä silloin sanoisitte?»
Nuorukainen mietti hetken ennen kuin vastasi. Presbyteerinen, tekopyhä kasvatus oli häneen syvästi juurtunut, ja vaikka hän, kuten hän sanoi, sääli Galliardia, eivät hänen mielestään — hänhän oli täyteen ahdettu valmiita elämänohjeita, eikä hän vähääkään tuntenut niitä vaikeita koettelemuksia, joita elämä muutamille tarjoaa, eikä niitä viettelyksiä, joihin on miltei epäinhimillistä olla lankeamatta kun ne kohdalle sattuvat — onnettomuudet saattaneet lieventää syntiä. Säälistä hän sen vuoksi vaikeni ja olipa jo vähällä rohkaista vankitoveriaan valheellakin, mutta muistaessaan sitten, että hänen oli aamulla kuoltava ja ettei sellaisella hetkellä ollut hyvä panna valheen vuoksi alttiiksi autuuttaan, vaikka kuinka säälittävissä olosuhteissa, hän vastasi hitaasti:
»Jos minun täytyisi langettaa teistä tuomio, kuten pyydätte, niin kohtelisin teitä säälien onnettomuuksienne vuoksi. Mutta siitä huolimatta, sir Crispin, painaisi teidän irstailunne ja se paha, minkä elämässänne olette aikaansaanut, vaakalaudalla sangen paljon.»
Jos tuo tahraton tekopyhä, tuo piimäsuu mieheksi olisi ollut yhtä suora itselleen kuin hän oli Crispiniä kohtaan, olisi hänen täytynyt havaita, että ne olivat pääasiassa Crispinin loukkaukset häntä itseään kohtaan, jotka kaivelivat hänen mieltään paljon syvemmin kuin oikeastaan sopi niin ahkeralle »Isä meidän» viljelijälle.
»Teillä ei ollut oikeutta», lisäsi hän painavasti, »saastuttaa sieluanne ja panna sitä alttiiksi iankaikkiselle kadotukselle sen pahan vuoksi, minkä toiset olivat teille tuottaneet elämänne aikana.»