»Hyvin tehty, poika!» huudahti Crispin miltei iloisesti. »Pidä lujasti kiinni, Kenneth! Vielä pari sekuntia!»
Hän hypähti vuoteelta ja käytävästä tulevan heikon valon opastamana juoksi ovelle ja sulki sen hiljaa. Sitten hän kulki seinää pitkin paikalle, missä oli nähnyt Kennethin peittävän lyhdyn viitallaan. Hänen kulkiessaan törmäsivät molemmat ottelevat miehet häntä vastaan.
»Pidä lujasti kiinni, poikani!» kehoitteli hän Kennethiä »Pidä vielä hetkinen, niin tulen avuksi.»
Hän pääsi vihdoin lyhdyn luo ja vetäen viitan sen päältä asetti sen pöydälle.
Yhdeksäs luku
Lyhdyn keltaisessa valossa Crispin näki molemmat miehet — vääntelevän ja kiskovan mytyn vartaloita ja nousevia ja laskevia sääriä. Kenneth, joka oli päälläpäin, piteli tarkoituksellisesti pappia kurkusta. Molempien kasvot olivat yhtä vääntyneet, mutta nuorukaisen hengittäessä läähättämällä ei toisen hengitystä kuulunut ensinkään.
Crispin meni huoneen poikki makuusijalle ja veti tiedottoman miehen pistomiekan tupesta. Hän jäi hetkeksi tutkimaan miehen kasvoja. Sotilas hengitti heikosti ja Crispin tiesi, että hän ennen pitkää tulisi tajuihinsa. Crispin hymyili julmasti nähdessään, kuinka taitavasti oli toimittanut työnsä kuristamatta sotilasta kuoliaaksi asti.
Miekka kädessä palasi hän Kennethin ja papin luo. Puritaanin sätkyttely oli enää vain suonenvedon tapaista nytkähtelyä. Hänen kasvonsa olivat yhtä aavemaiset kuin sotilaan äsken.
»Laskekaa hänet irti, Kenneth», sanoi Crispin lyhyesti.
»Hän rimpuilee vielä.»