Silloin hän kuuli tuiman kuiskauksen:
»Tulkaa kanssani niin hiljaa kuin elämänne on teille kallis.»
Kolmella pitkällä loikkauksella ja hiljaa kuin kissa oli Crispin oven luona, jonka olemassaolon hän oli pikemminkin arvannut kuin nähnyt. Hän kuljetti kättään ovea myöten kunnes tapasi säpin. Hiljaa hän koetteli sitä, se antoi perään ja ovi avautui. Kenneth oli hänen vieressään. Hän pysähtyi katsomaan taakseen. Vastakkaiselle seinälle valoi ratsumiehen lyhty kirkasta valoa. Vielä sekunti, niin hän olisi tullut portaitten mutkaan ja hänen kääntyessään olisi hänen valonsa paljastanut heidät. Mutta juuri ennen sitä hetkeä oli Crispin vetänyt toverinsa huoneeseen ja sulkenut oven yhtä hiljaa kuin oli sen avannutkin. Huone oli asumaton ja melkein kokonaan huonekaluja vailla, ja sen huomatessaan Crispin huokasi helpotuksesta.
He pysähtyivät ja kuulivat kuinka miehet nousivat portaita ja kuinka miekat kalahtelivat kaidetta vasten. Heitä suojelevan oven alta pilkisti keltainen valojuova, se kasvoi ja hiipi kauemmaksi huoneessa, kunnes pysähtyi ja alkoi taas vähetä lyhdyn kantajan kääntyessä ja alkaessa astua toista osaa portaista. Hetki vielä, niin se katosi kokonaan niiden miesten taakse, jotka seurasivat lyhdyn kantajan vanavedessä.
»Ikkuna, sir Crispin!» sanoi Kenneth hätääntyneenä kuiskaten. »Ikkuna!»
»Ei», vastasi Crispin tyynesti. »Hyppäys on korkea ja me joutuisimme siten vain kadulle eikä se auttaisi meitä vähääkään. Malttakaa.»
Hän kuunteli. Askelet olivat kääntyneet ja kuuluivat jo toisesta kerroksesta. Crispin raotti ovea, ensin vähän ja sitten kokonaan. Hetken hän kuunteli tarkkaavasti. Askelet kuuluivat selvästi, pian miehet astuivat viimeiselle astimelle ja sitten he huomasivat heti asianlaidan.
»Nyt», sanoi Crispin ainoastaan ja vetäen miekkansa astui nopeasti mutta varovasti vielä kerran portaille. Mennessään hän vilkaisi kaiteen yli. Vartiohuoneen ovi oli raollaan ja hän kuuli sieltä tulevan hiljaisen puheensorinan. Mutta hän ei pysähtynyt. Vaikka ovi olisi ollut selällään, ei hän sittenkään olisi pysähtynyt. Sekuntiakaan ei ollut varaa hukata, odotus olisi merkinnyt vain uhkaamassa olevan vaaran suurentamista. Varovasti ja nojaten vankkaan kaiteeseen hän alkoi laskeutua portaita. Kenneth seurasi häntä koneellisesti kasvot kuolemankalpeina ja tuntien olevansa tukehtumaisillaan.
He pääsivät kulmaukseen ja siitä alkoi heidän matkansa vaarallisin osa. Viisi, kuusi askelta sitä vain oli, mutta sitten tuli vartiohuone ja sen oviaukosta sattui valo juuri viimeiselle portaalle. Kerran porras narahti pahasti ja heidän korvissaan se kajahti kuin pistoolin laukaus. Yhtä äänekkäältä tuntui Crispinistä Kennethin vetäisemä henkäys, joka sitä seurasi. Hän oli miltei pysähtyä kirotakseen nuorukaista, mutta ajatellessaan, kuinka tärkeä joka hetki oli, hän jatkoi matkaansa. Heillä oli jäljellä vain kolme askelta ja he saattoivat melkein kuulla, mitä huoneessa puhuttiin, kun Crispin pysähtyi ja vetääkseen Kennethin huomion puoleensa kääntyi päin ja viittasi hallin toisella puolella häämöttävää ovea. Se vei siihen huoneeseen, johon hänet oli tuotu Cromwellin kuulusteltavaksi. Sen asema oli pälkähtänyt hänen päähänsä muutama hetki sitten ja hän oli silloin päättänyt käyttää sitä tietä.
Nuorukainen seurasi viittausta ja nyökkäsi merkiksi, että oli ymmärtänyt. Galliard astui askelen alemmaksi. Silloin kuului vartiohuoneesta äänekäs haukotus, joka lähetti nuorukaisen kauhistuneena kaidetta vasten. Haukotusta seurasi sitten liike, joka muistutti tuolilta nousua, tuolin jalat rasahtivat lattiaan ja yleistä liikehtimistä kuului huoneesta. Jos Kenneth olisi ollut yksin, olisi pelko jähmettänyt hänet siihen paikkaan.