»Hän voisi vetää meidät kerallaan, ja mitä hyötyä meillä silloin olisi hänen kuolemastaan? Isäsi kostaisi hänet kauheasti.»
»Jos tekisimme sen viekkaasti, niin meitä ei keksittäisi.»
»Ei keksittäisi?» toisti Fenzileh ja naurahti ilottomasti. »Oletpa nuori ja sokea, Marzak! Meitä epäiltäisiin ensimmäisinä. Minä en ole ollenkaan salannut vihaani, ja kansa ei minusta pidä. Se vaatii isääsi menettelemään oikeudenmukaisesti siinäkin tapauksessa, ettei hän itse siihen taipuisi, mitä en pidä ollenkaan luultavana. Tuo Sakr-el-Bahr — Allah hänet tuhotkoon! — on heidän mielestään jumala. Muista, miten hänet otettiin vastaan! Ketä paššaa on hänen riemusaatossa palatessaan siten tervehditty. Nämä sallimuksen hänelle suomat voitot ovat saaneet heidät pitämään häntä Allahin suosimana ja suojelemana. Usko minua, Marzak: jos isäsi huomenna kuolee, niin Sakr-el-Bahr julistetaan Algierin paššaksi hänen jälkeensä, ja silloin me olemme hukassa. Ja Asad-ed-Din alkaa olla vanha. Totta kyllä, ettei hän enää lähde taisteluun. Hän riippuu kiinni elämässä ja voi elää vielä kauankin. Mutta jos sittenkin kävisi toisin ja jos Sakr-el-Bahr vielä vaeltaisi maan päällä isäsi kohtalon täytyttyä, en uskalla ajatella, mikä silloin tulee meidän kohtaloksemme, sinun ja minun. »
»Tulkoon hänen hautansa häväistyksi!» urahti Marzak.
»Hänen hautansa?» virkkoi Fenzileh. »Vaikeus on siinä, miten saamme hänen hautansa kaivetuksi tuottamatta vahinkoa itsellemme. Itse Saatana sitä konnaa suojelee.»
»Tehköön hänelle sijan helvettiin!» virkkoi Marzak.
»Kiroaminen ei meitä auta. Nouse, Marzak, ja ajattele, kuinka asian järjestämme.»
Marzak nousi vikkelästi ja notkeasti kuin vinttikoira. »Kuule siis», sanoi hän. »Koska minun täytyy lähteä retkelle hänen kerallaan, niin ehkäpä sattuu sopiva tilaisuus merellä jonakin pimeänä yönä.»
»Maltahan! Salli minun asiaa harkita. Allah opastakoon minua keksimään jonkin keinon!» Hän taputti käsiään, käski huoneeseen tullutta orjatyttöä kutsumaan vesiiri Ajubin ja antoi määräyksen, että hänen kantotuolinsa oli asetettava valmiiksi häntä varten. »Me lähdemme torille, Marzak, näkemään hänen orjiansa. Kukapa tietää, eikö heidän avullaan käy jotakin tekeminen! Viekkaudella pääsemme pitemmälle kuin pelkän voiman avulla, kun on taisteltava tuota häpeän kehnoa perillistä vastaan.»
»Tulkoon hänen talonsa hävitetyksi!» virkkoi Marzak.