»Entä sitten, sir?» virkkoi Nicholas.
»Hän on mennyt rankaisemaan sir Johnia, joka on häntä solvannut.»
Nickin ahavoituneisiin kasvoihin levisi hymyn irvistys »Niinkö? Olisi aika mennä naimisiin. Sir John on liian kielevä.»
Lionelia hämmästytti tuo vaivaton luottamus ja ehdoton vakuutus, kuinka herran oli meneteltävä.
»Ettekö… ettekö pelkää, Nicholas, että…» Hän ei päättänyt lausettaan. Mutta palvelija ymmärsi, ja hänen irvistyksensä levisi vieläkin laajemmaksi.
»Pelkää? Hyvänen aika! En ole milloinkaan pelännyt sir Oliverin vuoksi enkä vastakaan pelkää. Sir Oliver palaa illalliselle ruokahalu terästyneenä — muullaista vaikutusta ei tappelu ole häneen koskaan tehnyt.»
Tapahtumat osoittivat palvelijan luottamuksen oikeaksi, joskaan sir Oliver pienen virheen vuoksi ei suorittanut ihan kaikkea, mitä oli luvannut ja aikonut. Vihoissaan ja otaksuessaan joutuneensa loukatuksi hän oli — kuten hänen historioitsijansa väsymättä vakuuttaa ja kuten itse voitte päätellä, ennenkuin tarinamme on lopussa — armoton kuin tiikeri. Hän ratsasti Arwenackiin vakavasti aikoen surmata solvaajansa. Mikään vähempi ei tuntunut hänestä riittävältä. Saavuttuaan Killigrew'n komeaan linnaan, joka vallitsi Fal-joen suuta ja jonka sakaratorneista avautui näköala aina Lizard-niemeen saakka, viidentoista peninkulman päähän, hän huomasi Peter Godolphinin ehtineen sinne ennen häntä, ja Peterin läsnäollessa sir Oliver syytti sir Johnia harkitummin ja muodollisemmin kuin oli aikonut. Hän tahtoi sir Johnia syyttäessään samalla puolustautua Rosamundin veljen kuullen ja saada hänet käsittämään, kuinka inhottavia olivat ne parjaukset, joita sir John oli rohjennut lausua, ja kuinka alhaisista vaikuttimista johtuvia.
Sir John auttoi riidan syntymistä. Se vihankauna, jota hän tunsi Penarrow'n merisissiä kohtaan, — kuten hän sir Oliveria nimitti — sai hänet haluamaan taistelua melkein yhtä kiihkeästi kuin hänen haastajansa.
Puistosta löytyi heidän tarkoituksiinsa soveltuva yksinäinen kulmaus, ja siellä sir John, hoikka, kellerväihoinen, suunnilleen kolmenkymmenen vuoden ikäinen mies, hyökkäsi miekoin ja tikarein sir Oliverin kimppuun aivan yhtä tuimasti kuin oli aikaisemmin ahdistanut häntä kielellään. Hänen tuimuutensa ei kumminkaan johtanut mihinkään tulokseen. Sir Oliver oli saapunut määrätyssä tarkoituksessa, ja hänen tapanaan oli aina suorittaa loppuun asti tehtävä, jonka oli ottanut suorittaakseen.
Kolmessa minuutissa oli asia valmis. Sir Oliver pyyhki huolellisesti säiläänsä, sir John makasi yskien nurmella, ja häntä hoitelivat Peter Godolphin ja eräs säikähtynyt palvelija, joka oli kutsuttu paikalle, jotta todistajia oli läsnä laillinen määrä.