Sir Oliver pisti aseensa tuppeen, puki ylleen viitan, astui sitten kaatuneen vastustajansa luo ja katseli häntä tarkkaavasti.
»Luulenpa vaientaneeni hänet vain vähäksi aikaa», sanoi hän. »Ja tunnustaa täytyy, että aikomukseni oli parempi. Toivon kuitenkin tämän opetuksen riittävän ja estävän häntä enemmistä valheista — ainakin mikäli ne koskevat minua.»
»Pilkkaatteko kaatunutta?» kysyi master Godolphin kiukkuisesti.
»Jumala minua siitä varjelkoon!» virkkoi sir Oliver vakavasti. »Sydämessäni ei ole minkäänlaista pilkkaa. Uskokaa minua, siellä ei ole mitään muuta kuin pahoittelua — etten suorittanut työtä perinpohjaisemmin. Minä lähetän mennessäni apua talosta. Voikaa hyvin, master Peter.»
Arwenackista hän ratsasti kotimatkallaan Penrynin tietä, ei kumminkaan suoraa päätä kotiin. Hän pysähdytti ratsunsa Godolphinin kartanon luona, joka sijaitsi Trefusis-niemen yläpuolella Carrick Roadsin seutua valliten. Hän kääntyi sisään vanhasta portista ja ajoi pihamaalle. Laskeutuen satulasta mukulakiviselle pihalle hän ilmoitti tulleensa tapaamaan mistress Rosamundia.
Rosamund oli omassa huoneessaan — valoisassa tornihuoneessa kartanon itäsivulla, mistä tarjoutui näköala viehättäville vesille ja kauempana sijaitseville metsäisille rinteille. Hän istui kirja sylissään korkean ikkunan komerossa, kun huoneeseen astui sir Oliver, Sally Pentreathin, Rosamundin aikaisemman hoitajan ja nykyisen kamarineidin edeltämänä ja ilmoittamana.
Rosamund nousi seisomaan ja huudahti iloisesti hänen kasvojensa ilmaantuessa näkyviin ovenkamanan alla, joka oli tuskin riittävän korkealla salliakseen sir Oliverin kulkea kumartamatta, ja seisoi siinä katsellen häntä huoneen toiselta seinältä silmät säteilevinä ja posket punottavina.
Mitäpä hyötyä olisikaan hänen kuvailemisesta? Hänen kohta joutuessaan sir Oliver Tressilianin vuoksi aivan yleisesti tunnetuksi Englannissa oli tuskin ainoatakaan runoilijaa, joka ei laulanut Rosamund Godolphinin kauneutta ja suloa, ja niiden ylistyslaulujen katkelmia on totisesti säilynyt riittävän paljon. Hän oli ruskeatukkainen samoinkuin hänen veljensä ja jumalaisen solakka, joskin hänen tyttömäinen vartalonsa näytti vielä melkein liian hoikalta hänen pituuteensa verraten.
»En odottanut sinua näin aikaisin…» aloitti hän havaitessaan tulijan kasvot omituisen vakaviksi. »Minkä tähden… mitä on tapahtunut?» huudahti hän aavistuksen selvästi hänelle ilmoittaessa, että oli tapahtunut jokin onnettomuus.
»Ei mitään, mistä sinun tarvitsee käydä levottomaksi, armaani, joskin se voinee olla sinulle epämieluista.» Sir Oliver laski kätensä hänen norjalle varrellensa laajan vannehameen yläpuolelle ja talutti hänet lempeästi takaisin paikalleen istuutuen sitten itse hänen viereensä ikkunapenkille. »Sir John Killigrew on sinulle jossakin määrin rakas?» virkkoi hän puolittain todeten, puolittain kysyen.