»On kyllä. Hän oli holhoojamme, kunnes veljeni ehti täysi-ikäiseksi.»
Sir Oliver murti suuta. »Siinäpä se. Niin, minä olen melkein surmannut hänet.»
Rosamund vetäytyi taaksepäin tuolissaan, ja sir Oliver huomasi kauhun välähtävän hänen silmissään ja saavan hänen päänsä väistymään äkkiä taaksepäin. Sir Oliver kiirehti selittämään syitä, jotka olivat siihen johtaneet, kertoi hänelle lyhyesti niistä solvauksista, joita sir John oli levittänyt purkaakseen kiukkuansa siitä, että hänen hellimänsä aie päästä rakentamaan Smithickiin oli estetty toteutumasta.
»Se ei suuria merkinnyt», lausui hän lopuksi. »Minä tiesin, että sellaisia juoruja oli liikkeellä, mutta halveksin niitä samoinkuin niiden alkuunpanijaa. Mutta hän uskalsi enemmän, Rose: hän myrkytti nuoren veljesi mielen minua vastaan ja herätti eloon hänessä uinuvan vihankaunan, joka oli isäni eläessä vallinnut sukujemme välillä. Tänään Peter tuli luokseni ilmeisesti tahtoen haastaa riitaa. Hän herjasi minua pahemmin kuin kukaan on koskaan uskaltanut.»
Rosamund huudahti; hänen jo ennestään suuri levottomuutensa kiihtyi kaksinkertaiseksi. Sir Oliver hymyili.
»Älä luule, että voisin tehdä hänelle mitään pahaa. Hän on veljesi ja sellaisena minulle pyhä. Hän tuli sanomaan minulle, ettei kihlauksemme ole mahdollinen, kielsi minua milloinkaan enää käymästä täällä, nimitti minua häikäilemättä merirosvoksi ja verenimijäksi ja häpäisi isäni muistoa. Minä arvasin, että kaiken tämän pahan lähteenä oli Killigrew, ja ratsastin suoraa päätä Arwenackiin tukkiakseni tuon valheiden lähteen ikiajoiksi. En kumminkaan saanut aikaan ihan niin paljon kuin tarkoitin. Näethän, että olen vilpitön, Rose. Sir John voi jäädä elämään; siinä tapauksessa toivon hänen hyötyneen tästä läksystä. Tulin suoraan luoksesi», päätti hän puheensa, »jotta saat kuulla tapauksen minulta, ennenkuin joku toinen tulee solvaamaan minua kertomalla siitä väärin.»
»Tarkoitatko… Peteriä?» huudahti Rosamund.
»Valitan sitä!» huokasi sir Oliver.
Rosamund istui aivan hiljaa ja kalpeana, katsellen suoraan eteensä sir Oliverin ohi. Vihdoin hän alkoi puhua. »En ole mikään etevä ihmistuntija», virkkoi hän alakuloisesti ja hiljaa. »Kuinkapa olisinkaan, nuori tyttö, joka on elänyt maailmasta erotettuna? Minulle on kerrottu, että olet väkivaltainen ja kiihkoisa, katkeran vihamielinen, helposti vihaan syttyvä, julma ja armoton niitä tunteita tyydyttäessäsi.»
»Sinäkin olet kuunnellut sir Johnia», mutisi sir Oliver naurahtaen.