»Kaikki tuo on minulle kerrottu», jatkoi Rosamund ikäänkuin ei olisi huomautusta kuullut, »ja minä olen kieltäytynyt tuota kaikkea uskomasta, koska olin antanut sydämeni sinulle. Mutta… mutta mitä oletkaan tänään osoittanut?»
»Kärsivällisyyttä», vastasi sir Oliver lyhyesti.
»Kärsivällisyyttä», toisti Rosamund, ja hänen huulilleen nousi väsyneen ivan ilme. »Pidät minua varmaan pilkkanasi!»
Sir Oliver ryhtyi välittämään.
»Kerroin jo sinulle, mitä sir John on tehnyt. Kerroin tietäväni sir Johnin tehneen suurimman osan tihutyötänsä, nimenomaisesti kaiken, mikä koskee kunniaani, jo aikoja sitten. Olin kuitenkin sietänyt kaikki hiljaa ja halveksien. Osoittauduinko siis helposti kiihtyväksi ja säälimättömäksi? Mitä se olikaan muuta kuin kärsivällisyyttä? Kun hän siitä huolimatta sallii halpamaisen kauppasaksan-vihansa kehittyä siihen määrään, että tukkii elämäni onnenlähteen ja lähettää veljesi minua solvaamaan, olen yhä niin kärsivällinen, että pidän veljeäsi pelkkänä aseena ja lähden suoraan sitä kättä kohti, joka oli asetta heiluttanut. Tietäen, kuinka olet sir Johniin kiintynyt, sallin hänen käyttäytyä uhittelevammin kuin olisi sallinut yksikään kunniallinen mies koko Englannissa.»
Huomatessaan Rosamundin yhä väistävän hänen katsettaan ja istuvan kauhun hyytämänä kuultuaan rakastamansa miehen tahrineen kätensä toisen rakkaan henkilön verellä, sir Oliver alkoi puolustella itseänsä lämpimämmin. Hän heittäytyi polvilleen hänen tuolinsa viereen ja tarttui suurin jäntevin käsin hentoisiin sormiin, jotka hitaasti antautuivat.
»Rose», huudahti hän, ja hänen syvässä äänessään kuului rukoileva värähtely, »jätä huomioonottamatta kaikki, mitä olet kuullut. Ajattele vain tätä tapahtunutta seikkaa. Otaksu, että luoksesi tulee veljeni Lionel ja että hän jonkinlaisen voiman ja arvovallan tukemana vannoo ja vakuuttaa, ettet mene milloinkaan naimisiin kanssani, vannoo estävänsä tämän liiton, koska ei pidä sinua naisena, joka voi kunniakseni saada minun nimeni, ja otaksu, että hän kaiken tuon lisäksi solvaa isävainajasi muistoa; mitä hänelle silloin vastaisit? Puhu, Rose! Ole rehellinen itsellesi ja minulle. Ajattele itsesi minun sijalleni ja sano vilpittömästi, voitko minua vielä tuomita siitä, mitä olen tehnyt. Sano, olenko menetellyt kovinkaan toisin kuin itse menettelisit sellaisessa tapauksessa.»
Rosamundin katse tutki hänen kohotettuja kasvojansa, joiden jokainen piirre rukoillen kehoitti häntä tuomitsemaan puolueettomasti; sitten hänen omiin kasvoihinsa nousi hämmästynyt, melkein vihainen ilme. Hän laski kätensä polvistuneen olkapäälle ja katsoi syvään hänen silmiinsä.
»Vannotko minulle, Noll, että kaikki on niinkuin olet kertonut, ettet ole mitään lisännyt etkä mitään muuttanut saadaksesi esitystä itsellesi edullisemmaksi?»
»Kaipaatko sellaisia valoja?» kysyi toinen, ja hänen kasvoihinsa näkyi leviävän alakuloinen ilme.