»Ylistys olkoon Allahin, joka lähettää innokkaita ostajia! Mitä sanot sinä, oi vesiiri Ajub?»
»Niin», ivaili Tsamanni, »entä nyt?»
»Tuhat kolmesataa», sanoi Ajub väkinäisen uhman ilmein.
»Vielä sata, oi dalal», lausui Sakr-el-Bahr rauhallisesti.
»Tuhat viisisataa», kiljaisi Ajub, joka siten saavutti valtiattarensa mainitseman ylimmän rajan, vieläpä välittömästi käytettävinään olevien varojensa määrän. Samalla oli myöskin mennyttä kaikki toivo saada itselleen jotakin ansiota.
Sakr-el-Bahr oli tyyni kuin kohtalo, ei huolinut katsahtaakaan vapisevaan eunukkiin, vaan sanoi jälleen:
»Vielä sata, oi dalal.»
»Tuhat kuusisataa filipiä!» huudahti dalal pikemmin hämmästyksestä kuin summaa ilmoittaakseen. Sitten hän hillitsi tunteitaan, kumarsi kunnioittavasti päätään ja tunnusti uskonsa. »Kaikki asiat ovat mahdolliset, jos Allah niihin suostuu. Ylistys olkoon Hänen, joka lähettää rikkaita ostajia.»
Hän kääntyi masentuneen Ajubin puoleen, joka oli siinä määrin lyöty, että Tsamanni häntä katsellessaan sai lohdutusta omaan pettymykseensä maistaen toisen välityksellä koston suloisuutta. »Mitä nyt sanot, sinä tarkkanäköinen vesiiri?»
»Minä sanon», puhkui Ajub, »että koska hänellä on Saatanan suosiosta niin suuri rikkaus, hänen täytyy päästä voitolle.»