»Lionel!» huudahti Rosamund. Hän astui askelen lähemmäksi ja näytti sitten aikovan ojentaa hänelle kätensä, mutta antoi niiden kohta valahtaa alas. Lionel seisoi kuin ukkosen iskemänä, mitään vastaamatta. »Lionel!» huusi hän jälleen, ja hänen äänensä kävi yhtäkkiä kimakaksi. »Onko tuo totta?»
»Etkö kuullut, mitä hän sanoi?» virkkoi Oliver.
Rosamund seisoi hetken horjuen ja katsellen Lionelia, kalpeat kasvot sanomattoman tuskan naamioksi vääntyneinä. Oliver astui hänen luokseen valmiina häntä tukemaan, koska pelkäsi hänen kaatuvan. Rosamund torjui hänet käskevin kädenliikkein ja hillitsi heikkoutensa äärimmäisin ponnistuksin. Mutta hänen polvensa horjuivat ja kieltäytyivät tekemästä tehtäväänsä. Hän vaipui sohvaan ja peitti kasvonsa käsiinsä.
»Jumala minua armahtakoon!» valitti hän permantoon painuneena ja ankarasti nyyhkyttäen.
Tuo sydäntäsärkevä huuto sai Lionelin säpsähtämään. Hän astui kuuristuneena lähemmäksi, ja säälimättömän ivallinen Oliver seisoi taempana katsellen kohtausta, jonka tuloa oli kiirehtinyt. Hän tiesi, että asian alulleen tultua Lionel kietoutuisi verkkoon yhä vaikeammin. Täytyi tulla selityksiä, jotka syöksisivät hänet lopullisesti perikatoon. Oliver oli varsin tyytyväinen siinä katsellessaan.
»Rosamund!» kuului Lionelin surkea huuto. »Rose! Armahda minua! Kuule minua, ennenkuin tuomitset. Kuule, jottet tuomitse minua väärin!»
»Niin, kuuntele häntä», virkkoi Oliver naurahtaen vihaisesti ja pehmeästi. »Kuuntele häntä. Hänellä on varmaan varsin hupaista kerrottavaa.»
Tuo iva kannusti onnetonta Lionelia. »Kuule, Rosamund, kaikki, mitä hän on sinulle siitä asiasta kertonut, on valhetta. Minä… minä… tein sen itseäni puolustaen. On valhetta, että kävin hänen kimppuunsa äkkiarvaamatta.» Nyt hänen sanansa purkautuivat hurjana ryöppynä. »Me olimme joutuneet riitaan… jostakin asiasta, ja paholaisen tahto oli, että kohtasimme toisemme sinä iltana Godolphinin puistossa, hän ja minä. Hän ärsytti minua, löi minua ja veti vihdoin miekkansa pakottaen minut tekemään samoin puolustaakseni henkeäni. Siinä on totuus. Vannon sen tässä polvillani edessäsi taivaan kuullen! Ja —»
»Riittää, sir, riittää!» virkkoi Rosamund keskeyttäen nuo selitykset, jotka vain lisäsivät hänen inhoansa.
»Ei, kuule minua vielä, minä rukoilen sinua; kaikki kuultuasi voit arvostella minua lempeämmin.»