»Niitä ei enää tarvita», sanoi Oliver. »Ota tämä orja mukaasi. Käske Alin vartioida häntä ja pitää huolta siitä, että hän aamulla kahlehditaan kaleerini airoon. Vie hänet pois.»
Lionel nousi seisaalleen, kasvot tuhkanharmaina. »Odota! Ah, odota,
Rosamund!» huusi hän.
Oliver tarttui häntä niskaan, pyörähdytti häntä ja viskasi hänet
Jasperin syliin. »Vie hänet pois!» murahti hän. Jasper tarttui kurjaa
hartioihin ja pakotti hänet lähtemään ja jättämään Rosamundin ja
Oliverin kahden kesken Berberian tähtien alle.
Kahdestoista luku.
OVELA FENZILEH.
Oliver katseli kauan aikaa naista, joka oli kyyristynyt sohvaan, kädet yhteen puserrettuina, kasvot kivisen jäykkinä ja katse alasluotuna. Sitten hän huoahti ja kääntyi pois. Hän asteli suojakaiteen luo ja katseli kaupunkia, johon noussut kuu loi valkeata hohdettansa. Sieltä kuului äänten huminaa, jonka yli kuitenkin kohosi puutarhassa heläjävän satakielen viserrys ja sammakkojen kurnutus notkelman lammikosta.
Nyt, kun totuus oli vedetty esiin piilostansa ja ikäänkuin singottu Rosamundin syliin, Oliver ei enää ollenkaan tuntenut sitä tuimaa riemua, jonka oli otaksunut sellaisesta tuokiosta itselleen koituvan. Hän oli pikemmin alakuloinen ja masentunut. Siihen epäpyhään ilonmaljaan, jonka hän oli kuvitellut ahnaasti tyhjentävänsä, oli myrkkynä valautunut se uusi havainto, että Rosamundin menettely oli jossakin määrin puolustettavissa, kun otettiin huomioon, että hän oli varmaan uskonut Oliverin paenneen.
Oliveria masensi se tunto, että hän oli käyttäytynyt aivan väärin ja että hänen kostonsa oli liioiteltu, ja niinmuodoin se hedelmä, joka oli näyttänyt hänestä houkuttelevan makealta, muuttui hänen suussaan tuhkaksi.
Hän seisoi siinä kauan, ja kumpikaan ei virkkanut mitään. Sitten hän vihdoin liikahti, kääntyi pois suojakaiteen luota ja asteli hitaasti takaisin, kunnes tuli sohvan viereen ja katseli korkeudestaan Rosamundia.
»Vihdoinkin olet kuullut totuuden», sanoi hän. Ja kun Rosamund ei vastannut mitään, hän jatkoi: »Olen tyytyväinen, että sain asian hänestä kirpoamaan yllätyksen avulla, tarvitsematta käyttää kidutusta, sillä muuten olisit luullut tuskan pusertavan hänestä väärän tunnustuksen.» Hän vaikeni, mutta Rosamund ei virkkanut vieläkään mitään, eipä edes mitenkään osoittanut kuulleensa hänen sanojaan. »Tuo», lisäsi Oliver, »oli se mies, jota pidettiin minua parempana. Lienet havainnut, ettei se tosiaankaan ollut minulle imartelevaa.»