ALLAHIN EDESSÄ.
Sakr-el-Bahr seisoi hänen mentyään mietteisiinsä vaipuneena. Hän punnitsi jälleen jokaista kuulemaansa sanaa ja ajatteli tarkoin, kuinka ottaisi vastaan ja kuinka esittäisi kieltonsa, jos pašša tosiaankin saapuisi niissä asioissa.
Niin hän vaiti ollen odotteli Alia tai jotakin toista palvelijaa kutsumaan itseään paššan eteen. Mutta Ali ilmoittikin saapuessaan Asad-ed-Dinin tulevan, ja kohta hänen kintereillään saapui Asad joka oli kärsimättömänä tahtonut heti puhutella Sakr-el-Bahria.
»Profeetan rauha sinulle, poikani», kuului paššan tervehdys.
»Samoin sinulle, herrani.» Sakr-el-Bahr kumarsi. »Talolleni tapahtuu kunnia.» Hän viittasi Alia menemään.
»Minä tulen luoksesi anojana», virkkoi Asad astuen lähemmäksi.
»Sinäkö anojana? Se on tarpeetonta, herrani. Onhan tahtoni vain sinun tahtosi kaiku.»
Paššan etsivä katse liukui hänen ohitseen ja syttyi hehkuun sattuessaan Rosamundiin. »Minä tulen kiireen kaupalla», sanoi hän, »niinkuin nuori rakastaja, jonka vaisto vie etsimänsä läheisyyteen. Minä haen tuota frankkilaista helmeä, tuota taivaankaunista vankia, jonka toit viime retkeltäsi. En ollut Kasbahissa, kun tuo Tsamanni-sika palasi sinne markkinoilta; mutta saatuani vihdoin kuulla, ettei hän ollut ostanut tyttöä, kuten käskin, olisin voinut itkeä, niin paha oli mieleni. Pelkäsin ensin, että joku Susin kauppias oli hänet ostanut ja lähtenyt matkaan; mutta kun sitten kuulin — siunattu olkoon Allah! — sinun hänet ostaneen, rauhoituin jälleen. Tahdothan luovuttaa hänet minulle, poikani?»
Hän puhui niin luottavasti, että Oliverin oli vaikea keksiä sanoja hänen harhaluulonsa hälventämiseksi. Siitä syystä hän seisoi hetkisen epäröiden.
»Minä korvaan tappiosi», jatkoi Asad. »Saat tuhatkuusisataa filipiäsi takaisin ja vielä viisisataa lohdutukseksesi. Tyydythän siihen; minä näet olen kiihkeän kärsimättömyyden vallassa.»