Sakr-el-Bahrin suu oli hymynirveessä. »Minä tunnen hyvin sen kärsimättömyyden, herrani, kun hän on kysymyksessä», vastasi hän hitaasti. »Se vaivasi minuakin viisi loputtoman pitkää vuotta. Siitä vapautuakseni lähdin vaaralliselle retkelleni Englantiin anastamassani frankkilaisessa aluksessa. Et sitä tietänyt, Asad, muuten et —»
»Joutavia!» keskeytti Asad. »Oletpa syntynyt kauppiaaksi. Ei ole vertaistasi, Sakr-el-Bahr, kun on kysymyksessä älyn leikki. Olkoon menneeksi, mainitse oma hintasi, käytä hyödyksesi kärsimättömyyttäni, ja päätetään kaupat.»
»Valtiaani», virkkoi Sakr-el-Bahr tyynesti, »nyt ei ole kysymyksessä hyötyminen. Hän ei ole myytävänä.»
Asad tuijotti häneen sanattomana, ja hänen kellerviin kasvoihinsa nousi heikko puna. »Eikö ole… myytävänä?» toisti hän hämmästyneenä änkyttäen.
»Ei, vaikka tarjoisit valtasi ja asemasi hänen hinnakseen», kuului juhlallinen vastaus. Sitten hän jatkoi lämpimämmin, äänellä, jossa oli pyynnön sävyä: »Pyydä minulta mitä tahansa muuta, ja minä lasken sen mielihyvin eteesi osoittaakseni sinulle uskollisuuttani ja kiintymystäni.»
»Minä en tahdo mitään muuta.» Asad puhui kärsimättömästi, melkein kiukkuisesti. »Haluan saada tuon orjan.»
»Siinä tapauksessa», vastasi Oliver, »vetoan armoosi ja rukoilen sinua kääntämään katseesi jonnekin toisaalle.»
Asad silmäili häntä synkästi. »Kieltäydytkö?» kysyi hän niskaansa ojentaen.
»Valitan kovin!» virkkoi Sakr-el-Bahr.
Syntyi vaitiolo. Asadin hahmo muuttui yhä synkeämmäksi, ja hänen sissipäällikköön suuntaamansa silmät välkkyivät yhä tuimemmin.