Oliver hillitsi itseään voidakseen keskustella hänen kanssaan ja saavuttaakseen kylmän logiikan avulla hänen suostumuksensa. »Sinä olet kovin leppymätön», sanoi hän. »Arvostellessasi minua jätät kerrassaan huomioonottamatta ne kärsimykset, jotka olen kokenut ja joita olet osaltasi aiheuttanut. Tietäessäsi nyt, kuinka väärämielisesti minua syytettiin ja kuinka paljon muita katkeria vääryyksiä jouduin kokemaan, muista samalla, että olin ihminen, jonka olivat pettäneet rakkain mies ja rakkain nainen. Minä olin kadottanut uskoni ihmisiin ja Jumalaan, ja muhamettilaiseksi, uskonluopioksi, merirosvoksi minä muutuin, koska ei ollut mitään muuta mahdollisuutta pelastua kaleeriorjan sanomattomasta kurjuudesta.» Hän silmäili surullisesti Rosamundia. »Eikö tämä mielestäsi ollenkaan minua puolusta?»
Se liikutti Rosamundia hiukan, sillä hän luopui ylenkatseesta, vaikka säilyttikin vihamielisen asenteensa.
»Mitkään vääryydet», sanoi hän, melkein murheellisesti, »eivät voi oikeuttaa ritarillisuuden solvaamista, miehen-arvonne häpäisemistä, voimanne väärinkäyttämistä naisen vainoamiseen. Millaiset vaikuttimet teitä lienevätkin johtaneet, te olette joka tapauksessa vajonnut niin syvään, sir, etten voi teihin luottaa.»
Oliver taivutti päänsä kuullessaan moitteen, jonka oli jo lausunut omassa mielessään. Se oli oikea ja ansaittu, ja hänen oli mahdoton siitä katkeroitua, koska tiesi sen oikeaksi.
»Tiedän sen», sanoi hän. »Mutta enhän pyydä sinua luottamaan itseeni omaksi hyödykseni, vaan sinua auttaakseni. Minä rukoilen sinua niin menettelemään vain oman itsesi vuoksi.» Äkkinäistä mieleenjohtumaa noudattaen hän veti vyöstään painavan tikarinsa ja ojensi sen Rosamundille, kahva edellä. »Jos haluat saada luotettavuuteni takeen», sanoi hän, »ota tämä veitsi, jolla tänä iltana aioit itsesi surmata. Jos huomaat minussa vähimmänkin petollisuuden merkin, käytä sitä miten mielit — minun tai itsesi tuhoksi.»
Rosamund silmäili häntä hieman hämmästyneenä. Sitten hän ojensi hitaasti kätensä ja tarttui hänen tarjoamaansa aseeseen. »Ettekö pelkää», kysyi hän, »että käytän sitä nyt, siten tehden lopun asiasta?»
»Minä luotan sinuun», sanoi Oliver, »siinä toivossa, että sinä alat luottaa minuun. Sitäpaitsi varustan sinut pahimman varalta. Jos näet tulee valittavaksesi kuolema tai Asad, otaksun sinun valitsevan kuoleman. Mutta salli minun lisätä, että olisi typerää valita kuolema, kun on vielä olemassa elämisen mahdollisuus.»
»Mikä mahdollisuus?» kysyi Rosamund, äänessä taannoisen ylenkatseen heikko vivahdus. »Sekö mahdollisuus, että joudun elämään kanssanne?»
»Ei», vastasi Oliver vakavasti. »Jos luotat minuun, tahdon koettaa korvata kaiken tekemäni pahan. Kuule minua. Päivän sarastaessa kaleerini lähtevät kaappausretkelle. Minä toimitan sinut salaa alukseen ja keksin keinon laskea sinut maihin jollekin kristitylle rannikolle — Italiaan tai Ranskaan — mistä voit päästä takaisin kotiin.»
»Mutta sillävälin», huomautti Rosamund, »minun on tultava vaimoksenne.»