»Amen», lausui Sakr-el-Bahr erittäin juhlallisesti ja samalla syvimmästä sydämestään kiittäen omaa kauan unohduksissa ollutta Jumalaansa.
Pašša seisoi paikoillaan vielä hetkisen, ikäänkuin aikoen vielä jotain sanoa. Sitten hän äkkiä käännähti ja heilutti kättään janitšaareilleen. »Pois!» Muuta hän ei virkkanut, asteli vain ulos heidän jäljessään.
Neljästoista luku.
MERKKI.
Säleristikon takana, nopeasta liikkumisesta hengästyneenä ja Marzak vierellään, Fenzileh oli nähnyt paššan vihaisena palaavan ensimmäiseltä käynniltään Sakr-el-Bahrin luota.
Hän kuuli Asadin huutavan Abdul Mokhtaria, janitšaarien päällikköä, ja oli nähnyt parikymmentä sotilasta nopeasti järjestyneenä riviin pihamaalle, missä soihtujen punerva valo yhtyi kalpeaan kuutamoon. Hän oli nähnyt heidän kiiruhtavan pois, Asad itse etunenässä, eikä ollut tietänyt, pitikö itkeä vai nauraa, pelätä vai iloita.
»Se on tehty», oli Marzak riemuissaan huudahtanut. »Se koira on vastustellut häntä ja tuhonnut siten itsensä. Sakr-el-Bahr on hukassa tänä iltana.» Sitten hän oli vielä virkkanut: »Ylistetty olkoon Allah!»
Fenzileh ei kumminkaan vastannut mitään tuohon kiitosrukoukseen. Sakr-el-Bahrin tosin täytyi tuhoutua, vieläpä siihen miekkaan, jonka hän, Fenzileh, oli itse takonut. Mutta eikö iskun, joka tuhosi tuon miehen, täytynyt samalla kimmahtaa takaisin iskijään ja haavoittaa häntäkin? Tuohon kysymykseen Fenzileh nyt etsi vastausta. Vaikka hän ylen innokkaasti pyrki syöksemään merisissiä tuhoon ja turmaan, hän oli kuitenkin punninnut asiasta itselleenkin koituvia seurauksia. Häneltä ei ollut jäänyt havaitsematta, että Asad niinmuodoin välttämättä tulisi ottamaan omakseen frankkilaisen orjatytön. Mutta hänestä oli hetkellisesti näyttänyt siltä kuin kannattaisi maksaa tuokin hinta siitä, että Sakr-el-Bahr tuli lopullisesti suistetuksi pois hänen poikansa tieltä — mikä seikka todistaa, että Fenzileh äitinä sittenkin kykeni jossakin määrin uhrautumaan.
Hän lohdutti nyt itseään ajattelemalla, ettei se vaikutusvalta, jonka oli pelännyt vähenevän, jos Asadin haaremiin tulisi hänelle kilpailija, olisikaan enää ylen tärkeä hänelle ja Marzakille, kunhan Sakr-el-Bahr olisi poissa tieltä. Kaikki muu oli hänelle verrattain vähäarvoista. Jotakin se sentään merkitsi, ja nykyinen asiaintila sai hänen mielensä levottomaksi, erilaisten kiihkeiden tunteiden temmellyskentäksi. Näytti siltä kuin hän ei olisi kyennyt kerrallaan käsittämään kaikkia halujansa: toisen täyttymisestä iloitessaan hänen täytyi valittaa toisen täyttymättä jäämistä. Suurin piirtein katsoen hän kumminkin tunsi olevansa voiton puolella.
Siinä mielentilassa ollen hän oli odottanut, tuskin ollenkaan kuunnellen poikansa iloista ja itsekästä pakinaa. Poika tuntui vähän välittävän siitä, miten hänen äitinsä tulisi käymään tuon vihatun kilpailijan tultua syrjäytetyksi. Marzakille asia oli yksinomaan hyödyllinen; hänellä oli syytä olla vain tyytyväinen, ja hän ilmaisi tyytyväisyytensä ylevästi ylenkatsoen äitinsä tunteita.