Asad kurtisti kulmiansa. Tuossa piili varmaan totuutta, jotakin sellaista, mikä oli jäänyt häneltä itseltään kerrassaan huomaamatta. Oikeamielisyys kuitenkin pakotti häntä puolustamaan Sakr-el-Bahria, tai hän kenties järkeili vain todistaakseen itselleen, että hänen ja merisissin välinen asia oli tullut lopulliseen päätökseen.
»Hän on voinut tehdä syntiä ajattelemattomuudesta», ehdotti hän.
Tuon kuultuaan Fenzileh huudahti ihastusta teeskennellen: »Millainen laupeuden ja kärsivällisyyden lähde oletkaan, oi Marzakin isä! Sinä olet aina oikeassa. Hän teki varmaan syntiä ajattelemattomuudesta, mutta olisiko sellainen ajattelemattomuus mahdollinen oikeauskoisessa — sellaisessa henkilössä, jota sinun kannattaa nimittää profeetan pyhän lain puolustajaksi?»
Tuo viekas hyökkäys lävisti sen omantunnon-panssarin, johon Asad oli yrittänyt pukeutua. Asad istui kovin mietteliäänä, synkästi tuijottaen kuutamon seinään luomaa syvää varjoa. Äkkiä hän sitten nousi.
»Allah minua auttakoon; sinä olet oikeassa!» huudahti hän. »Tuhotessaan aikomukseni ja pidättäessään tuon frankkilaisen tytön omanansa hän ei välittänyt siitä, että teki syntiä lakia vastaan.»
Fenzileh lipui polvilleen, kiersi käsivartensa Asadin vyötäisille ja katseli häntä silmiin. »Sinä olet kumminkin yhä armelias, yhä lempeä tuomioissasi. Eikö hänessä ole muuta syytä, oi Asad?»
»Muuta?» kysyi Asad häneen katsahtaen. »Mitä muuta vielä onkaan?»
»Olisin iloinen, ellei olisi. Mutta on sittenkin seikkoja, joita et enkelimäisessä lempeydessäsi ollenkaan havaitse. Hän on tehnyt pahempaakin. Hän ei ainoastaan ollut häikäilemätön rikkoessaan lakia, vaan käytti lakia omiin alhaisiin tarkoituksiinsa siten sen saastuttaen.»
»Kuinka niin?» kysyi Asad nopeasti, melkein ahnaasti.
»Hän käytti lakia varustuksena, jonka suojaan vetäytyi tytön keralla. Tietäen, että sinä, joka olet uskon Jalopeura ja puolustaja, suostuisit nöyrästi tottelemaan, mitä Kirjaan on kirjoitettu, hän nai tytön saadakseen hänet sinulta varjelluksi.»