»Ylistys olkoon Hänelle, joka on kaikkiviisas ja antoi minulle voimaa olla tekemättä mitään arvotonta!» huusi Asad kuuluvalla äänellä, itseään ylistäen. »Olisin voinut surmata hänet purkaakseni epähurskaan siteen, mutta tottelin mieluummin, sitä, mikä on kirjoitettu.»
»Kärsivällisyytesi on ollut enkelien iloksi», vastasi Fenzileh, »mutta siitä huolimatta löytyi mies, joka oli kyllin halpamainen polkeakseen jalkoihinsa sen ja hurskautesi, oi Asad!»
Asad irroitti hänen kätensä ja lähti hänen luotaan ankaran mielenliikutuksen valtaamana. Hän asteli edestakaisin kuutamossa, ja Fenzileh nojasi tyytyväisenä sohvan tyynyihin, sanomattoman suloisena, kiiluvat silmät hienon hunnun peitossa — odottaen vuodattamansa myrkyn vaikutusta.
Hän näki Asadin pysähtyvän ja kohottavan kätensä ikäänkuin kääntyen taivaan puoleen ja kysyen jotakin tähdiltä, jotka vilkkuivat kuutamohohteisella taivaankannella.
Vihdoin Asad asteli takaisin hänen luokseen. Hän ei ollut vieläkään tehnyt päätöstä. Siinä, mitä Fenzileh oli sanonut, piili totuutta; mutta Asad tiesi hänen vihaavan Sakr-el-Bahria ja otti sen seikan huomioon, tiesi, kuinka kerkeästi hän selitti kaikki merisissin teot kaikkein pahimmalla tavalla, tiesi hänen mustasukkaisuutensa Marzakin vuoksi. Niin ollen hän epäili puolisonsa esittämiä perusteita ja epäili itseänsäkin. Sitäpaitsi hän oli Sakr-el-Bahriin kiintynyt, ja tämä kiintymys vaati sijaa hänen päätöksensä vaa'assa. Asadin mieli oli ankaran kuohunnan tilassa.
»Riittää», virkkoi hän melkein äreästi. »Minä rukoilen Allahia lähettämään itselleni neuvon tänä yönä.» Niin sanottuaan hän asteli puolisonsa ohi, ylös portaita ja sisään.
Fenzileh lähti hänen jäljessään. Hän makasi koko yön Asadin läheisyydessä voidakseen heti aamun koittaessa tukea aietta, jonka pelkäsi olevan vielä heikon. Asad nukkui ajoittain, mutta Fenzileh ei nukkunut ollenkaan, makasi vain avoimin silmin ja varuillaan ollen.
Muezzinin äänen kajahtaessa Asad hypähti heti vuoteesta sen kutsumusta noudattaen, ja tuskin oli viimeinen sävel häipynyt aamun tuuliin, kun Asad jo oli jalkeilla, taputti käsiään kutsuen orjiaan ja jakaen käskyjään, joista Fenzileh ymmärsi hänen aikovan lähteä satamaan määrättyyn aikaan.
»Kunpa Allah olisi johdattanut mieleesi hyvän ajatuksen, oi herrani!» huudahti Fenzileh. Sitten hän kysyi: »Mitä olet päättänyt?»
»Lähden etsimään merkkiä», vastasi Asad lähtien ja jättäen hänet sellaisen mielialan valtaan, jota ei suinkaan sopinut nimittää keveäksi.