Sakr-el-Bahr ei enää sanallakaan vastustanut tuota lausuttua päätöstä. Hän kumarsi, ja hänen puhuessaan oli hänen äänessään melkein hilpeä sävy.
»Ylistys Allahin, koska olet niin päättänyt. Minun asiani ei ole enää tehostaa saaliin mitättömyyttä, koska päätöksesi on minulle edullinen.»
Viidestoista luku.
MATKA.
Tehtyään päätöksensä Asad vei Tsamannin syrjään ja keskusteli hänen kanssaan vähän aikaa antaen eräitä määräyksiä, miten asioita oli hoidettava hänen poissaollessaan. Lähetettyään vesiirinsä pois pašša itse antoi lähtökäskyn, jota noudatettaessa ei ollut syytä vitkastella, koska kaikki oli nyt valmista.
Laskusilta oli vedetty laiturille, merkkipillit vihelsivät, ja ruorimiehet kiiruhtivat komeroihinsa aluksen perään tarttuen suurten viheröiden perämelojen kädensijoihin. Toinen soitto kaikui, ja keskikäytävää kulki Vigitello kahden apulaisensa keralla, kaikki kolme varustettuina pitkillä häränvuodasta leikatuilla piiskoilla ja huutaen orjia valmistumaan lähtöön. Larocquen sitten viheltäessä kolmannen kerran neljäkuudetta vaakasuorana levännyttä airoa painui veteen, kaksisataa viisikymmentä ruumista taipui kuin yhtenä miehenä, ja niiden jälleen suoristuessa iso kaleeri syöksähti eteenpäin lähtien seikkailuretkellensä. Tuuli levitti isoonmastoon kiinnitetyn punaisen lipun, johon oli kuvattu viheriä puolikuu, ja laiturilta ja rannalta, jonne oli kerääntynyt suuri joukko katselijoita, raikui voimakas onnea toivottava huuto.
Erämaasta puhaltava navakka tuuli oli sinä päivänä Lionelin ystävä.
Ellei sitä olisi ollut, hänen soutaja-aikansa olisi voinut muodostua hyvinkin lyhyeksi. Hänellä ei ollut verhonaan mitään muuta kuin lanneliina, hänet oli kiinnitetty kahleella ensimmäiseen ylähangan puolelle olevaan soutupenkkiin kapealta keskikannelta perään päin lukien, ja ennenkuin kaleeri oli ehtinyt kulkea lyhyttä matkaa satamasta sen suulla olevan saaren luo, soutupäällikön piiskan siima oli jo kiertynyt hänen valkoisten hartioittensa ympärille vaatien häntä ponnistamaan paremmin voimiansa. Hän oli kiljaissut julman iskun sattuessa, mutta kukaan ei ollut hänestä välittänyt. Välttääkseen uutta iskua hän oli alkanut vetää koko voimallaan, ja Peñonin luo saavuttaessa valui hiki virtanaan pitkin hänen ruumistaan ja sydän jyskytti kylkiluita vasten. Sitä menoa ei voinut jatkua, ja hänen pahin piinansa oli siinä, että hän sen tajusi ja näki edessään kuvaamattomia kauhuja, jotka voimien uuvuttua häntä odottivat. Hän ei ollut luonnostaan lujarakenteinen, ja hänen viettämänsä hempeä ja hemmotteleva elämä ei ollut suinkaan varustanut häntä tällaiseen kokeeseen.
Mutta kun he sitten saapuivat Peñonin luo ja tunsivat lämpimän tuulen koko voiman, Sakr-el-Bahr, joka Asadin käskystä johti aluksen kulkua, käski avata isonmaston ja etumastojen valtavat latinalaispurjeet. Ne paisuivat tuulessa, ja kaleeri syöksyi eteenpäin ainakin kahta vertaa kiivaampaa vauhtia. Käskettiin lakata soutamasta, ja orjat saivat kiittää Taivasta levostaan ja jäädä kahleissaan odottamaan sitä aikaa, jolloin heidän jänteittensä voimaa jälleen kysyttäisiin.
Aluksen laaja kokka, joka päättyi teräksiseen kärkeen ja jossa oli kummallakin puolen tykki, oli täynnä joutilaita merisissejä, jotka lepäilivät, kunnes olisi aika käydä taisteluun. He joko nojasivat korkeihin suojakaiteisiin tai kyyhöttivät ryhmissä jutellen ja nauraen. Toiset neuloivat ja parsivat vaatteitaan, toiset kiillottivat aseitaan tai varuksiaan, ja eräs tummapintainen nuorukainen rummutti gimriänsä laulaen surunvoittoista šilhalaista lemmenlaulua parinkymmenen verenhimoisen sissin iloksi, heidän istua kyyhöttäessään hänen ympärillään kirjavana kehänä.