Kaleerin upeassa peräpuolessa oli avara hytti, johon päästiin kahden raskailla silkkiverhoilla varustetun oviaukon kautta. Verhojen tummanpunaiseen pohjaan oli kirjaeltu heleänviheriä puolikuu. Hytin yläpuolella oli kolme isoa kullattua rautalyhtyä, jokaisen päällä puolikuu. Hytin jatkona ja laajennuksena oli viheriä katos, joka varjosti melkein puolta peräkantta. Siihen oli sijoitettu pieluksia, ja niillä istuivat nyt Asad-ed-Din ja Marzak. Bisken ja kolme neljä muuta upseeria, jotka olivat tulleet paššan mukana alukseen ja jotka hän oli pidättänyt seuranansa, seisoivat joutilaina kullatun kaidepuun luona soutajain penkkien yläpuolella.
Sakr-el-Bahr, puettuna hopeakankaasta tehtyyn hohtelevaan viittaan ja turbaaniin, nojasi yksinään laivankaiteeseen peräkannen alahangan puolella alakuloisesti silmäillen näkyvistä väistyvää Algierin kaupunkia, joka esiintyi nyt vain valkoisten kuutioiden rykelmänä kukkulan rinteellä aamuauringon valossa.
Asad katseli häntä äänetönnä tuuheiden kulmakarvojensa alitse ja kutsui hänet sitten luoksensa. Sakr-el-Bahr saapui heti ja seisoi kunnioittavassa asennossa käskijänsä edessä.
Asad silmäili häntä hetkisen juhlallisesti, salaisen, ilkeän hymyn vilkkuessa sillävälin hänen poikansa kasvoissa.
»Älä otaksu, Sakr-el-Bahr», virkkoi hän vihdoin, »että kannan sinulle kaunaa siitä, mitä eilen illalla tapahtui, tai että se seikka on äskeisen päätökseni ainoa syy. Minulla oli velvollisuus — pitkät ajat laiminlyöty velvollisuus — Marzakia kohtaan, ja nyt olen vihdoin ryhtynyt sitä suorittamaan.» Asad näytti melkein pyytävän anteeksi, ja Marzakia eivät miellyttäneet sanat enempää kuin niiden sävykään. Minkätähden, kyseli hän itseltään, täytyi tuon tuiman vanhan miehen, joka oli tehnyt nimensä pelätyksi koko kristikunnassa, aina esiintyä lempeänä ja taipuisana, kun oli kysymyksessä tuo jykevä ja julkea uskoton?
Sakr-el-Bahr kumarsi juhlallisesti. »Käskijäni», sanoi hän, »minun asiani ei ole asettaa kysymyksenalaisiksi päätöksiäsi tai niihin johtaneita ajatuksiasi. Riittää, kun tunnen toivomuksesi; ne ovat lakini.»
»Ovatko?» kysyi Asad purevasti. »Tekosi tuskin todistavat vakuutuksiasi.» Hän huokasi. »Minua loukkasi eilen kovin se, että avioliittosi teki tyhjäksi aikeeni vieden sen frankkilaistytön minulta saavuttamattomiin. Kaikesta huolimatta kunnioitan liittoasi niinkuin kaikkien muslimien täytyy sitä kunnioittaa — vaikka se sinänsä onkin laiton. Mutta olkoon!» päätti hän puheensa hartioitaan kohauttaen. »Me purjehdimme nyt yhdessä tuhoamaan espanjalaista. Älköön pahansuopuus himmentäkö kummaltakaan taholta tätä loistavaa yritystämme.»
»Amen siihen, herrani», virkkoi Sakr-el-Bahr hartaasti. »Melkein jo pelkäsin —»
»Ei sanaakaan!» keskeytti Asad. »Sinä et ole koskaan mitään pelännyt, ja siitä syystä minä rakastan sinua kuin omaa poikaani.»
Marzakille ei kumminkaan ollut mieluista, että asiasta siten suoriuduttiin, että keskustelu päättyi hänen isänsä heltymykseen, joka oikeastaan merkitsi samaa kuin sovinnontekeminen. Ennenkuin Sakr-el-Bahr ehti vastata, Marzak esitti hänelle kysymyksen, joka oli täynnä vilpillistä tarkoitusta.