»Omaa ilkeyttäsi vain ilmoittelet», nuhteli häntä Asad. »Ja minä olen osoittautunut houkkioksi, kun olen sallinut toisten ihmisten ilkeyden pakottaa itseäni tässä asiassa. Riittää jo, sanon minä.»
Marzak vaikeni ja oli nyreissään seuraten katseellaan Sakr-el-Bahria, joka oli laskeutunut peräkannelta keskikäytävälle johtavat kolme porrasaskelmaa ja asteli hitaasti soutupenkkien välitse.
Sissipäällikön mieli oli kovin levoton, niinkuin ainakin henkilön, jolla on jotakin salattavaa ja joka alkaa pelätä joutuneensa petetyksi. Mutta kuka olikaan voinut hänet pettää? Aluksessa oli ainoastaan kolme miestä, jotka tiesivät hänen salaisuutensa — hänen upseerinsa Ali, Jasper ja italialainen Vigitello. Ja Sakr-el-Bahr olisi pannut vetoon kaikki mitä omisti väittäessään, ettei Ali eikä Vigitello ollut häntä pettänyt; sitäpaitsi hän luotti varmasti siihen, että Jasperkin oli oman etunsa vuoksi pitänyt sanansa. Mutta Marzakin niinikoria koskeva huomautus oli herättänyt hänessä levottomuutta, ja se sai hänet nyt haeskelemaan italialaista laivamiestä, johon hän luotti ehdottomammin kuin kehenkään muuhun.
»Vigitello», kysyi hän, »onko mahdollista, että joku on ilmaissut asian paššalle?»
Vigitello katsahti kysyjään terävästi ja hymyili sitten huolettomasti.
He seisoivat kahden keskikannen laitakaiteen luona.
»Senkö, mitä kuljetamme mukanamme?» virkkoi hän, ja hänen katseensa siirtyi isoonmastoon päin. »Mahdotonta. Jos Asad siitä tietäisi, hän olisi sen ilmaissut, ennenkuin Algierista lähdimme; muussa tapauksessa hän olisi varmaan ottanut mukaansa suuremman henkivartioston.»
»Mitä hän henkivartiostolla?» kysyi Sakr-el-Bahr. »Jos meidän kesken syntyy ottelu — kuten hyvinkin voi syntyä, jos on laita niinkuin epäilen — niin on itsestään selvää, kenen puolelle sissit asettuvat.»
»Tosiaanko?» virkkoi Vigitello, ja hänen mustanpuhuvat kasvonsa vetäytyivät hymyyn. »Se ei ole niin varmaa kuin luulet. Useimmat näistä miehistä ovat seuranneet sinua kymmeniin taisteluihin. Heille olet sinä pašša, heidän luonnollinen johtajansa.»
»Ehkä. Mutta he ovat Asad-ed-Dinin, Allahin ylentämän alamaisia. Jos heidän asiakseen tulisi valita minut tai hän, he varmaan asettuisivat hänen puolelleen huolimatta kaikista niistä siteistä, joita on voinut aikaisemmin olla meidän välillämme.»
»Oli kumminkin eräitä, jotka napisivat, kun sinut syrjäytettiin tämän retken johdosta», kertoi hänelle Vigitello. »Monet varmaan sallisivat uskonsa vaikuttaa päätökseensä, mutta monet seuraisivat sinua, vaikka olisi käytävä itseänsä Suur-Sulttaania vastaan. Älä unohda sitäkään», lisäsi hän, vaistomaisesti ääntään hiljentäen, »että monet meistä ovat uskonluopioita samoinkuin sinä ja minä, ja ettei meidän tarvitsisi hetkeäkään epäröidä, jos valinta tulisi kysymykseen. Toivon kumminkin», virkkoi hän lopuksi toiseen sävyyn, »ettei sellaista vaaraa ole olemassakaan.»