Larocque ja pari merimiestä astuivat laidan yli alihangan puolella, astuivat vaakasuoraan ojennettujen airojen varsille, kulkivat niitä pitkin kalliorannalle ja alkoivat kiinnittää alusta köysillä kokasta ja perästä.
Sakr-el-Bahrin seuraavana huolena oli vahdin asettaminen, ja hän määräsi siihen tehtävään Larocquen lähettäen hänet rantakallion laelle, mistä avautui laaja näköala.
Marzakin kanssa peräkannella kävellessään pašša muisteli menneitä aikoja, jolloin hän oli liikkunut merillä tavallisena merisissinä ja oli usein valinnut tämän poukaman sekä väijytystä varten että piilopaikakseen. Koko Välimerellä, sanoi hän, oli vain harvoja paikkoja, jotka soveltuivat merisissien tarkoituksiin niin hyvin kuin tämä; se kelpasi pakopaikaksi vaaran sattuessa, ja oli verraton väijymissija saalista odoteltaessa. Hän muisti olleensa täällä kerran peloittavan Dragut-Reisin keralla, mukanaan kuusi kaleeria, joiden läsnäoloa ei aavistanutkaan genualainen amiraali Doria purjehtiessaan juhlallisesti ohi laivueenaan kolme karavellia ja seitsemän kaleeria.
Marzak käveli isänsä vierellä kuunnellen vain puolittain tarkkaavaisena noita muisteloita. Hänen ajatuksensa olivat kiintyneet yksinomaan Sakr-el-Bahriin, ja niinikoria koskevat epäilykset olivat hänen mielessään voimistuneet, kun hän oli nähnyt merisissin kahden viimeksikuluneen tunnin aikana mietteissään liikkuvan sen läheisyydessä.
Hän keskeytti äkkiä isänsä muistelmat ilmaisemalla, mitä ajatteli. »Kiitetty olkoon Allah», sanoi hän, »että sinä olet tämän retken johtajana, sillä muuten olisi tämän poukaman suoma etu voinut jäädä käyttämättä.»
»Eipä suinkaan», virkkoi Asad. »Sakr-el-Bahr tuntee sen yhtä hyvin kuin minä. Hän on käyttänyt ennenkin tätä edullista paikkaa. Hän itse ehdotti, että väijyisimme espanjalaista alusta juuri tässä.»
»Jos hän olisi ollut yksin matkassa, niin luulenpa ettei espanjalainen alus olisi kovinkaan hänen mieltänsä liikuttanut. Hänellä on muuta ajateltavaa, isä. Katsohan, kuinka hän on mietteisiinsä vaipunut. Kuinka monia tämän matkan tunteja hän onkaan niin viettänyt. Hän näyttää mieheltä, joka on joutunut satimeen ja epätoivoon. Jokin asia kalvaa hänen mieltänsä. Katselehan häntä.»
»Allah sinulle anteeksi antakoon», virkkoi hänen isänsä pudistaen vanhaa päätänsä ja huoaten sellaisen hurjan ajatuksen vuoksi. »Täytyykö mielikuvituksesi alinomaa saada ravintoansa ilkeydestäsi? En kumminkaan soimaa sinua, vaan sisilialaista äitiäsi, joka on tuota vihamielisyyttä sinussa kasvattanut. Eikö hän houkutellut minua lähtemään tälle joutavalle retkelle?»
»Huomaan, että olet unohtanut eilisen illan ja frankkilaisen orjatytön», virkkoi hänen poikansa.
»Enpä suinkaan, siinä erehdyt. En ole sitä unohtanut. Mutta en ole unohtanut sitäkään, että koska Allah on koroittanut minut Algierin paššaksi, hän edellyttää minun toimivan oikeamielisesti. Kuulehan, Marzak, lopeta nämä jutut. Kenties jo huomenna näet hänet taistelussa, ja sellaisen näyn jälkeen et halua etkä uskallakaan puhua hänestä pahaa. Tee sovinto hänen kanssaan, ja pidä huolta siitä, että tästä lähtien näen paremman suhteen vallitsevan välillänne.»