»Minä haastan hänet jälleen kilpasille tuohon pieneen pilkkaan ammuttaessa», sanoi hän. Niin sanoen hän asetti jouseensa toisen nuolen. »Katsokaa!» huusi hän, tähdäten.
Sakr-el-Bahr, joka nyt ei välittänyt mistään seurauksista, kohotti
Marzakia kohti jousen, joka hänellä oli vielä kädessään.
»Seis!» ärjäisi hän. »Jos ammut nuolesi, niin minun nuoleni puhkaisee kurkkusi! Minä en ammu milloinkaan harhaan!» lisäsi hän tuimasti.
Niiden joukossa, jotka seisoivat Marzakin takana, syntyi levotonta liikettä. Äänettöminä ja hämmästyneinä katselivat kaikki Sakr-el-Bahria, joka seisoi kasvot kalpeina, silmät hehkuvina, jousi tiukasti jännitettynä ja valmiina ampumaan kuolettavan nuolensa niinkuin oli uhannut.
Sanomattoman ilkeästi hymyillen Marzak silloin laski jousensa. Hän oli tyytyväinen. Hänen varsinainen tarkoituksensa oli saavutettu. Hän oli pakottanut vihollisensa ilmiantamaan itsensä.
Asadin ääni rikkoi jähmetyksen hiljaisuuden. »Kellamullah!» huusi hän.
»Mitä tämä merkitsee? Oletko sinäkin järjiltäsi, Sakr-el-Bahr?»
»Aivan varmaan hän on järjiltään», sanoi Marzak; »järjiltään pelon vuoksi.» Hän astui nopeasti syrjään, jotta Biskenin ruumis suojeli häntä sanojen mahdollisilta seurauksilta. »Kysy häneltä, mitä hän kuljettaa tuossa korissa, isä.»
»Mitä siis, Allahin nimessä?» kysyi Asad astuen kohti kapteenia.
Sakr-el-Bahr laski jousensa, valliten jälleen itseänsä. Hän oli uskomattoman tyyni. »Minä kuljetan siinä jotakin arvokasta, mitä en salli nenäkkään poikasen puhkoa», sanoi hän.
»Jotakin arvokasta?» toisti Asad puuskuttaen. »Se on varmaan jotakin erinomaista, koska pidät sitä poikani henkeä kalliimpana. Näytähän meille kalleutesi.» Sitten hän huusi keskikannella oleville miehille: »Avatkaa se kori.»