»Taivas on johdattanut sinut viisaaseen päätökseen, oi isäni!» huudahti Marzak riemuitsevalla äänellä. Mutta siinä olikin ainoa riemun ilmaus; yhtäkään muuta ääntä ei kuulunut.
»Se päätös varmaan on pikemmin omansa viemään teidät molemmat Taivaaseen», vastasi Sakr-el-Bahr säikähtymättä. Samassa hän jo tiesi, miten tulisi menettelemään. »Seis!» sanoi hän viitaten Vigitellolle, joka ei ollut näyttänyt aikovankaan lähteä. Sakr-el-Bahr astui aivan Asadin luo, ja sen, mitä hän sanoi, kuulivat ainoastaan lähinnä seisovat. Rosamund jännitti kuuloansa, jottei menettäisi yhtäkään lausuttua sanaa.
»Älä luule, Asad, että minä suostun kuin kameeli kuormaansa. Harkitse hyvin tilannettamme. Jos kohotan ääneni kutsuakseni merihaukkojani, niin Allah yksin voi sinulle sanoa, kuinka monta jää sinun puolellesi. Uskallatko käydä siihen kokeeseen?» kysyi hän, kasvot vakavina ja juhlallisina, mutta ihan pelottomina, niinkuin ainakin mies, joka ei puolestaan ollenkaan epäile asiain lopputulosta, mitä häneen itseensä tulee.
Asadin himmeät silmät kiiluivat, ja hänen kasvojensa väri tummui tuhkanharmaaksi. »Sinä konna ja petturi —» aloitti hän kankein kielin, raivon värisyttäessä hänen ruumistaan.
»Enpä suinkaan», keskeytti hänet Sakr-el-Bahr. »Jos olisin petturi, olisin jo tehnyt tekoni, koska tiedän, että voimien jakautuessa suurempi määrä jää aina minun puolelleni. Suvaitse siis pitää vaikenemistani järkähtämättömän uskollisuuteni todistuksena, Asad. Ota se huomioon arvostellessasi käytöstäni äläkä salli Marzakin johtaa itseäsi harhaan. Hän ei välitä mistään, kunhan saa purkaa minuun kohdistuvaa pikkumaista vihaansa.
»Älä huoli hänestä, isä!» huudahti Marzak. »Onhan mahdotonta, että —»
»Hiljaa!» ärähti Asad, jonka mieleen näytti äkkiä iskeneen jokin ajatus.
Syntyi hiljaisuus, jonka aikana Asad mietteissään haroi valkoista partaansa kiiluvien silmien katseen suuntautuessa vuoroin Oliveriin, vuoroin Rosamundiin. Hän harkitsi sitä, mitä Sakr-el-Bahr oli sanonut. Hän pelkäsi, olipa melkein varmakin siitä, että se oli liiankin totta, ja käsitti, että jos aiheuttaisi aluksessa kapinan, asettaisi kaikki yhden ainoan heiton varaan, joka voisi hyvinkin kääntyä hänen tuhokseen.
Jos Sakr-el-Bahr saisi voiton, hän ei voittaisi ainoastaan tässä kaleerissa, vaan koko Algierissa, ja Asadin kukistuminen olisi lopullinen. Toisaalta hän ajatteli, että jos paljastaisi miekkansa ja kutsuisi oikeauskoiset puolelleen, voisi hyvinkin sattua, että miehet tulisivat hänen avukseen tunnustaen hänet Allahin ylentämäksi, johon velvollisuus heidät sitoi. Otaksuipa hän tuon todennäköiseksikin. Pöytään heitettävä panos oli kuitenkin liian suuri. Sellainen peli säikähdytti häntä, jota ei ollut vielä mikään säikähdyttänyt, ja niin Biskenin tarvitsi vain kuiskaten häntä varoittaa saadakseen hänet pidättymään.
Hän silmäili jälleen Sakr-el-Bahria, nyt tympein katsein. »Minä tahdon harkita sanojasi», virkkoi hän äänellä, joka nyt oli epävarma. »En tahdo olla väärämielinen enkä ohjata toimintaani ainoastaan näennäisten seikkojen nojalla. Allah varjelkoon!»