»Jätättekö minut?» kysyi Rosamund äkkiä hätääntyen.
»Luonnollisesti. Mutta voitte varmaan uskoa, että olen varsin lähellä. Ja toistaiseksi on yhtä varmaa, ettei ole minkäänlaista välitöntä pelon aihetta. Asiat eivät missään tapauksessa ole huonommin kuin teidän korissa ollessanne. Ovathan ne paljoa paremminkin, koska nyt voitte liikkua jossakin määrin mukavasti ja esteettömästi. Olkaa siis hyvällä mielellä; syökää ja levätkää. Jumala teitä varjelkoon! Minä palaan kohta auringon laskettua.»
Peräkannelle astuttuaan Sakr-el-Bahr tapasi siellä Asadin, joka oli nyt yksin Marzakin seurassa baldakiinin alla. Yö oli tullut, suuret puolikuun muotoiset lyhdyt peräkannen kaiteessa olivat sytytetyt ja loivat kaameankellervää valoansa pitkin alusta tuoden näkyviin epämääräisiä ääriviivoja ja hohdellen himmeänä taajoissa riveissä istuvien tai jo epämukavaan nukkumisasentoon kallistuneiden orjien selkäpinnoissa. Isossamastossa heilui niinikään lyhty ja toinen Asad katoksen edustalla. Tähdet kimaltelivat tummansinipunervalla pilvettömällä taivaalla. Tuuli oli ihan tyyntynyt, ja kaikkialla vallitsi hiljaisuus, jota häiritsi ainoastaan laineiden loiske vasten rantaa poukaman pohjukassa.
Sakr-el-Bahr astui Asadin luo ja pyysi saada puhua hänen kanssaan kahden kesken.
»Yksinhän tässä olen», virkkoi Asad lyhyeen.
»Marzak siis ei ole mikään», sanoi Sakr-el-Bahr. »Niin olenkin jo pitkät ajat ajatellut.»
Marzak näytti hampaitaan ja murisi jotakin käsittämätöntä. Asad hämmästyi kapteenin huolettomissa, ivallisissa sanoissa ilmenevää tyyneyttä ja osasi vain toistaa Koraanin lauseen, jota Fenzileh oli viime aikoina toistellut hänelle ikävään asti.
»Pojalle kuuluu osa isän sielua. Minulla ei ole mitään Marzakilta salattavaa. Puhu siis hänen läsnäollessaan, ellet tahdo olla vaiti ja mennä matkoihisi.»
»Kuulukoon hänelle osa sinun sieluasi, Asad», vastasi merisissi rohkeasti ivaillen, »mutta minä puolestani kiitän Allahia, ettei hänellä ole minkäänlaista osaa minun sielussani. Se, mitä minulla on sanottavana, koskee tavallaan sieluani.»
»Minä kiitän sinua», virkkoi Marzak, »oikeista sanoistasi. Jos minulla olisi osaa sielussasi, olisin uskoton koira.»