»Kielesi, Marzak, on kuin jousesi», virkkoi Sakr-el-Bahr.
»Niin, sikäli, että se puhkaisee petoksen», kuului nopea vastaus.
»Ei — vaan sikäli, että se tähtää sellaiseen, mitä ei kykene tavoittamaan. Allah minulle anteeksi antakoon! Pitäisikö minun suuttua tuollaisista sanoista? Eikö Allah itse ole täysin todistanut, että se, joka nimittää minua uskottomaksi koiraksi, on valehtelija ja ennakolta kadotuksen kuiluun määrätty? Onko Allah suonut uskottomalle sellaisia voittoja kuin minä olen saavuttanut vääräuskoisten laivastoista? Typerä solvaaja, opeta kieltäsi puhumaan paremmin, muuten Kaikki-viisas lyö sinut mykkyydellä.»
»Hiljaa!» murahti Asad. »Julkeutesi ei ole nyt paikallaan.»
»Hyvä niin», virkkoi Sakr-el-Bahr naurahtaen. »Terve järkeni ei liene sekään oikeassa paikassa, siltä näyttää. Koska siis tahdot pitää luonasi tuon sielusi osamiehen, minun täytyy puhua hänen läsnäollessaan. Saanko istua?»
Tehdäkseen kiellon mahdottomaksi hän laskeutui heti vapaalle sijalle
Asadin viereen vetäen jalat allensa.
»Valtiaani», sanoi hän, »meitä erottaa toisistaan juopa, joka olisi suljettava islamin kunniaksi.»
»Se on sinun työtäsi, Sakr-el-Bahr», kuului tympeä vastaus, »ja sinun asiasi on se korjata.»
»Siinä tarkoituksessa toivonkin sinun kuuntelevan, mitä minulla on sanottavana. Rikkoutuman syy on tuolla. Hän viittasi peukalollaan olkapäänsä yli perähyttiin päin. »Jos poistamme tuon syyn, niin rikkoutuma katoaa itsestään, ja kaikki on jälleen hyvin meidän kesken.»
Hän tiesi, ettei kaikki voinut milloinkaan olla hyvin hänen ja Asadin kesken. Hän tiesi uhmaavan menettelynsä nojalla joutuneensa ehdottomasti hukkaan, tiesi, että Asad, joka oli kerran häntä pelännyt, oli pelännyt häntä, joka oli tohtinut seisoa käskijäänsä vastapäätä hänen tahdostaan välittämättä, tulisi pitämään huolta siitä, ettei hänen tarvinnut enää milloinkaan häntä pelätä. Sakr-el-Bahr tiesi, että Algieriin palaaminen merkitsisi hänen nopeata tuhoutumistaan. Hänen ainoana pelastuskeinonaan oli pikainen kapinan nostattaminen ja kaiken asettaminen yhden ainoan uhkarohkean iskun varaan. Samalla hän tiesi, että Asadilla oli syytä pelätä juuri sitä. Tämän varman uskon nojalla hän oli tehnyt suunnitelmansa ajatellen, että jos hän nyt tarjoutuisi korjaamaan rikkoutuneita suhteita, Asad voisi olla suostuvinaan väistääkseen parhaillaan uhkaavaa vaaraa ja tehdäkseen kostonsa kaksin verroin varmemmaksi odottamalla, kunnes olisi palattu kotiin.