»Uhkaanko?» ivaili Sakr-el-Bahr. »En. Minä ennustan.»
Sitten hän pyörähti ja asteli käytävää aluksen keskiosaan. Hänen lähtöönsä ei ollut muuta syytä kuin se havainto, että väittely oli kerrassaan hyödytöntä, ja että oli viisaampaa vetäytyä heti pois sitä välttäen ja sallia salatun uhkauksen vaikuttaa Asadin mieleen.
Asad katseli hänen poistumistaan raivosta vapisten. Hän oli jo aikeissa huutaa miehen takaisin, mutta luopui ajatuksesta, koska pelkäsi Sakr-el-Bahrin tässä mielentilassa pilkkaavan hänen arvovaltaansa ja kieltäytyvän kaikkien nähden häntä tottelemasta. Asad tiesi, ettei ole hyvä käskeä, ellei ole varma siitä, että käsketty tottelee tai että kykenee hänet pakottamaan tottelevaiseksi, ja tiesi, että arvovalta kerran pilkanalaiseksi jouduttuaan on sinänsä puolittain luhistunut.
Hänen vielä epäröidessään Marzak, joka hänkin oli noussut, tarttui hänen käsivarteensa ja lausui hänen korvaansa kiihkeitä kehoituksia suostua Sakr-el-Bahrin pyyntöön.
»Se on varma keino», huudahti hän vakuuttavasti. »Täytyykö tuon maitoposkisen kadotuksen tyttären vuoksi saattaa kaikki vaaranalaiseksi? Saatanan nimessä, vapautukaamme hänestä; laske tyttö maihin niinkuin hän pyytää, meidän ja hänen välisen rauhan hinnaksi, jotta voimme sitten kaikessa rauhassa nujertaa miehen, kunhan ehdimme takaisin Algierin rantaan. Se on varma keino — varsin varma keino!»
Asad kääntyi vihdoin katselemaan noita kauniita kiihkeitä kasvoja. Hetkisen hän oli ymmällä; sitten hän turvautui viisasteluun. »Olenko pelkuri, koska mielestäsi on hylättävä kaikki muut keinot ja valittava vain ne, jotka ovat varmoja?» kysyi hän käheästi. »Vai oletko sinä pelkuri, joka ei osaa neuvoa ketään toista?»
»Minä olen peloissani ainoastaan sinun tähtesi, isäni», puolustelihe Marzak närkästyneenä. »Enpä tiedä, onko turvallista paneutua nukkumaan; hän voi nostattaa kapinan yöllä.»
»Älä ollenkaan pelkää», vastasi Asad. »Olen itse asettanut vahdit, ja kaikki upseerit ovat luotettavia. Bisken on juuri tällä hetkellä keulakannella ottamassa selkoa miesten mielialasta. Aivan pian saamme kuulla, millä kannalla asiamme oikeastaan on.»
»Sinun sijassasi minä ratkaisisin asian. Asettaisin rajan tälle kapina-vaaralle. Myöntyisin hänen ehdotukseensa, mikäli se koskee naista, ja selvittäisin jutun myöhemmin hänen itsensä kanssa.»
»Luopuisinko siitä frankkilaisesta päärlystä?» virkkoi Asad. Hän pudisti hitaasti päätänsä. »En, en. Hän on yrttitarha, jonka tulee suoda minulle ruusujansa. Me tulemme yhdessä maistamaan Kansarin suloista sorbettoa, ja hän on kiittävä minua siitä, että johdatin hänet paratiisiin. Luopuisinko tuosta hempukasta ja hänen helojäsenistään?» Hän nauroi kukersi Marzakin kurtistaessa kulmiaan ja ajatellessa äitiänsä.