»Nainen on uskoton», huomautti poika ankarasti, »joten profeetta kieltää sinua ottamasta häntä. Oletko niin sokea, ettet huomaa tuota etkä omaa vaaraasi?» Hänen äänensä kävi kiivaammaksi ja ylenkatseellisemmaksi, kun hän jatkoi: »Hän on kävellyt Algierin katuja kasvot paljaina; häntä on tuijotellut roskaväki markkinoilla; tämä hänen hempeytensä on paljastunut juutalaisen ja maurilaisen ja turkkilaisen ahnaille katseille; kaleeriorjat ja neekerit ovat nautinnokseen silmäilleet hänen verhotonta hempeänsä, ja eräs päälliköistäsi on pitänyt häntä vaimonansa.» Hän nauroi. »Allahin nimessä, enpä tunne sinua, isäni! Siinäkö se nainen, jonka tahdot ottaa omaksesi? Siinäkö nainen, jota tavoitellessasi asetat vaaranalaiseksi elämäsi ja kenties koko hallitusmaasi!»
Asad puristi kätensä nyrkkiin, kunnes kynnet painuivat lihaan. Jokainen pojan lausuma sana oli kuin piiskanisku hänen sielulleen. Niitä ei käynyt väittäminen perättömiksi. Asad oli nöyryytetty ja häpeissään. Mutta hänen mielettömyytensä ei ollut kukistettu eikä hänen suuntansa muutettu. Ennenkuin hän ehti mitään vastata, Biskenin pitkä sotilashahmo näkyi nousevan peräkannelle.
»Kuinka on laita?» kysyi Asad kiihkeästi, iloissaan siitä, että keskusteluaihe vaihtui.
Bisken oli masentunut. Hänen uutisensa voitiin lukea hänen kasvoistaan. »Minulle annettu tehtävä oli vaikea», virkkoi hän. »Olen tehnyt parhaani, mutta en sittenkään voinut saada sellaisia tietoja, joiden nojalla kävisi tekeminen varmoja johtopäätöksiä. Sen verran kumminkin tiedän, herrani, että hän olisi tosiaankin häikäilemätön, jos uskaltaisi tarttua aseisiin sinua vastaan ja uhmata arvovaltaasi. Tuon ainakin voin varmasti sanoa.»
»Etkö enempää?» kysyi Asad. »Entä jos kävisin aseisiin häntä vastaan ja yrittäisin selvittää asian heti?»
Bisken oli vaiti hetkisen ennenkuin vastasi. »En voi otaksua muuta kuin että Allah soisi sinulle voiton», sanoi hän. Mutta nuo sanat eivät Asadia pettäneet. Hän tiesi, että ne oli sanellut vain hänen upseerinsa häntä kohtaan tuntema kunnioitus. »Sittenkin», jatkoi Bisken, »pitäisin uhkamielisenä sinuakin, herrani, yhtä uhkamielisenä kuin häntä samoissa oloissa.»
»Minä ymmärrän», virkkoi Asad. »Asia on niin tasapainossa, ettei kumpikaan meistä uskalla ryhtyä koettamaan.»
»Sinäpä sen sanoit.»
»Niinpä onkin menettelysi selvänä edessäsi!» huudahti Marzak kiihkeästi uudistaen kehoituksensa. »Hyväksy hänen ehdotuksensa, niin, —»
Mutta Asad keskeytti kärsimättömästi hänen puheensa, »Jokainen asia ajallansa, ja jokainen hetki on kirjoitettu. Minä harkitsen, mitä on tehtävä.»