Keskikannella asteli Sakr-el-Bahr Vigitellon kanssa, ja Vigitello kertoi hänelle suunnilleen samaa kuin Bisken Asadille.
»Enpä oikein tiedä», virkkoi italialainen uskonluopio. »Ajattelen kumminkin, ettet tekisi viisaasti sinä enempää kuin Asadkaan, jos ryhtyisit ensinnä vihamielisyyksiin.»
»Ovatko asiat siinä määrin tasapainossa?»
»Lukumäärän pelkään koituvan Asadin eduksi», vastasi Vigitello. Yksikään todella harras muslim ei nouse vastustamaan paššaa, Korkean Portin edustajaa, koska häneen kohdistuva uskollisuus on uskonnollinen velvollisuus. He ovat kuitenkin tottuneet tottelemaan sinua, joten Asad itse menettelisi uhkarohkeasti, jos kävisi yritykseen.»
»Niin — oikein ajattelet», virkkoi Sakr-el-Bahr. »Olen itsekin samaa miettinyt.»
Sitten hän lähti Vigitellon luota ja palasi hitaasti, mietteissään, peräkannelle. Hänen toivonaan — ainoana toivonaan — oli nyt, että Asad hyväksyisi hänen ehdotuksensa. Sen hinnaksi hän oli aivan valmis uhraamaan oman elämänsä, kuten välttämättä olisikin tehtävä. Hän ei kumminkaan tahtonut enää lähestyä Asadia; niin tehden hän olisi vain ilmaissut epäilystään ja pelkoaan ja joutunut vaaraan saada kiellon vastaukseksi. Hänen täytyi pitää mielensä mahdollisimman tyynenä. Jos Asad kaikesta kapinan pelosta huolimatta yhä pysyi kielteisellä kannallaan, niin Sakr-el-Bahr ei tietänyt, mitä keinoa vielä sopi ajatella Rosamundin pelastamiseksi. Hän ei uskaltanut ryhtyä nostattamaan kapinaa. Se oli liian epätoivoinen yritys. Hänen itsensä nähdäkseen se ei tarjonnut vähintäkään menestyksen mahdollisuutta, ja jos se epäonnistuisi, olisi kaikki auttamattomasti mennyttä, hän tuhoutuisi, ja Rosamund joutuisi Asadin armoille. Hän oli kuin ihminen, jonka on kuljettava pitkin miekan terää.
Ainoa toistaiseksi tarjoutuva pelastumisen mahdollisuus hänelle ja Rosamundille sisältyi siihen varmaan uskoon, ettei Asad uskaltaisi käydä hyökkäämään paremmin kuin hän itsekään. Mutta tuo koski ainoastaan nykyhetkeä, ja Asad voi milloin tahansa käskeä kääntymään takaisin Berberiaan; missään tapauksessa paluuretkeä ei kävisi siirtäminen tuonnemmaksi, kun espanjalainen alus olisi saatu vallatuksi. Hänessä eli heikko toivo, että tuossa tulevassa taistelussa — jos näet espanjalaiset tosiaankin ryhtyisivät taistelemaan — kenties ilmaantuisi jonkinlainen tilaisuus, jokin odottamaton keino pelastua nykyisestä tilanteesta.
Hän vietti yönsä tähtien alla, perähytin oviverhon eteen pitkälleen asettuneena, siten nukkuessaan vartioiden ruumiillansa sisäänpääsyä. Häntä itseänsä vartioivat uskolliset nuubialaiset pysyen vartiopaikoillansa. Päivänkoiton ensimmäisen sinipunervan kajasteen näkyessä idässä hän heräsi ja käski tyynesti väsyneitä orjia vetäytymään levolle pitäen sitten itse vahtia. Katoksensa alla nukkui Asad poikineen, ja lähellä heitä kuorsasi Bisken.
Yhdeksästoista luku.