Myöhemmin samana aamuna, kaleerin herättyä sellaiseen raukeaan elämään, joka oli luonnollinen miehistön odotellessa, Sakr-el-Bahr lähti Rosamundin luo.
Uni oli Rosamundin heljentänyt ja virkistänyt, ja Oliver toi hänelle sen rohkaisevan uutisen, että kaikki oli hyvin herättäen hänessä luottamusta toiveilla joihin ei suinkaan itse luottanut. Rosamund ei ottanut häntä vastaan nimenomaan ystävällisesti, mutta ei epäystävällisestikään. Hän kuunteli Oliveria hänen puhuessaan varman pelastumisen toiveista, ja jos hänellä ei ollutkaan mitään kiitoksen sanaa Oliverin hänen tähtensä suorittamille ponnistuksille — hän otti ne vastaan ehdottomasti itselleen kuuluvina, heidän välillään olevan velan riittämättömänä suorituksena — hänessä ei kumminkaan ilmennyt sitä melkein ylenkatseeksi kiihtyvää ynseyttä, joka oli tähän saakka ollut hänen käyttäytymisensä luonteenomaisena piirteenä.
Hän tuli jälleen muutamia tunteja myöhemmin, iltapuolella, kun nuubialaiset olivat jälleen vartiossaan. Hänellä ei ollut kerrottavana mitään muuta uutista kuin että kukkulalla oleva vakooja oli ilmoittanut nähneensä lännessä purjealuksen, joka pyrki saarta kohti erittäin heikossa tuulessa. Odotettu espanjalainen alus ei kumminkaan ollut vielä näkyvissä, ja Oliver tunnusti, että eräät Rosamundin Ranskan rannikolle jättämistä koskevat ehdotukset eivät olleet voittaneet Asadin hyväksymistä. Samassa hän huomasi Rosamundin silmissä säikähtyneen ilmeen ja lisäsi, ettei hänellä ollut mitään pelon syytä. Hän lupasi olla varuillaan ja käyttää hyväkseen jokaista tarjoutuvaa tilaisuutta.
»Entäpä jos ei minkäänlaista tilaisuutta tarjoudu?» kysyi Rosamund.
»Siinä tapauksessa teen tilaisuuden», vastasi toinen melkein kevyesti. »Olen tehnyt niitä ikäni kaiken, ja merkillistä olisi, jos olisin menettänyt sen taidon elämäni tärkeimmässä vaiheessa.»
Tuo lausuma sai Rosamundin kysymään jotakin. »Kuinka hankitte itsellenne tilaisuuden, joka teki teistä sen, mikä olette? Tarkoitan», lisäsi hän sitten, ikäänkuin peläten, että kysymyksen tarkoitus voitiin ymmärtää väärin, »kuinka voitte tulla merisissien päälliköksi.»
»Se on pitkä juttu», vastasi Oliver. »Väsyttäisin teidät, jos sen kertoisin.»
»Ette suinkaan», virkkoi Rosamund pudistaen päätänsä ja kohottaen juhlallisesti kirkkaitten silmiensä katseen.
»Te ette minua väsytä. Voihan tapahtua, ettei ole enää montakaan tilaisuutta saada se kuulla.»
»Tahtoisitteko siis sen kuulla?» kysyi Oliver ja lisäsi: »Voidaksenne minut tuomita?»