»Jos on mahdollista se sovittaa», sanoi Rosamund.
»Se täytyy tehdä mahdolliseksi», vastasi Oliver kiihkeästi ja vaikeni samassa, kun ulkopuolelta kuului huutoja.
Hän tunsi äänestä Larocquen, joka oli päivän koittaessa palannut vartiopaikalleen kukkulan laelle vapauttaen miehen, joka oli ollut hänen sijassaan yöllä.
»Herra! Herra!» kuului hän huutavan kiihtymyksen värisyttämällä äänellä, ja kohta kuului miehistön joukosta vastaavan yhteishuuto.
Sakr-el-Bahr kääntyi nopeasti ovelle, kiskaisi syrjään verhon ja astui peräkannelle. Larocque oli parhaillaan kiipeämässä laivankaiteen yli tullakseen keskikannelle, missä häntä odotti Asad, seuranaan Marzak ja uskollinen Bisken. Keulakannella, missä merisissit olivat eilisestä saakka joutilaina loikoneet, näkyi nyt kuhiseva kyselevä miesjoukko, joka kerääntyi kaiteen luo, vieläpä tulvi käytävällekin pyrkien kiihkeänä kuulemaan uutisia, joita vakooja ylen kiireesti toi.
Sakr-el-Bahr kuuli paikalleen Larocquen äänekkään ilmoituksen.
»Alus, jonka näin hämärissä, herra!»
»Entä sitten?» ärähti Asad.
»Se on täällä — niemen takaisessa lahdessa. Se on vastikään laskenut ankkurin.»
»Senvuoksi ei ole syytä levottomuuteen», vastasi Asad heti. »Koska se on laskenut ankkurin sinne, on selvää, ettei se aavistakaan meidän olevan täällä. Millainen alus se on?»