»Pitkä galjoona, jossa on kaksikymmentä tykkiä ja joka purjehtii
Englannin lipun alla.»
»Englannin lipun alla!» huudahti Asad hämmästyneenä. »Sen täytyy olla oivallinen alus, kun on uskaltanut tulla Espanjan vesille.»
Sakr-el-Bahr astui kaiteen luo. »Eikö siinä näy mitään muuta merkkiä?» kysyi hän.
Larocque kääntyi kuullessaan kysymyksen. »On kyllä», vastasi hän, »besaanimastossa on kapea sininen viiri ja siinä valkoinen lintu — luullakseni haikara.»
»Haikara?» toisti Sakr-el-Bahr mietteissään. Hän ei muistanut sellaista englantilaista vaakunaa eikä hänestä tuntunut todennäköiseltäkään, että se oli englantilainen. Samassa kuului hänen takaansa lyhyt henkäisy. Hän kääntyi ja huomasi Rosamundin seisovan oviaukossa, vain puolittain verhon suojassa. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja kiihtyneet, silmät suuret.
»Mitä nyt?» kysyi hän lyhyesti.
»Hän luulee sitä haikaraksi», vastasi Rosamund, ikäänkuin tuo olisi ollut aivan riittävä vastaus.
»Mies varmaan erehtyy», huomautti Oliver.
»Mutta ei ollenkaan pahoin, sir Oliver.»
»Kuinka niin? Eikö pahoin?» Rosamundin ääni ja katse herätti hänen huomiotaan, ja hän astui nopeasti hänen luokseen, alhaalta kuuluvan äänten hälinän yhä kasvaessa.