»Se, mitä hän pitää haikarana, on jalohaikara — valkoinen haikara, ja vaakunassa vastaa hopea valkoista, eikö totta?»
»Totta kyllä. Entä sitten?»
»Ettekö arvaa? Alus on varmaan Hopeahaikara.»
Oliver silmäili häntä. »Tuhat tulimmaista!» virkkoi hän »Minusta on aivan yhdentekevää, onko se hopeinen haikara vai kultainen heinäsirkka. Mitä ihmettä?»
»Se on sir Johnin alus — sir John Killigrew'n», selitti Rosamund. »Se oli aivan valmis purjehtimaan, kun… kun te tulitte Arwenackiin. Hän aikoi lähteä Intiaan. Sensijaan — ettekö ymmärrä? — hän on minua rakastaen lähtenyt jälkeeni turhaan toivoen saavuttavansa teidät ennenkuin ehditte Berberiaan.»
»Tuhat tulimmaista!» huudahti Sakr-el-Bahr painuen mietteisiin. Sitten hän kohotti päänsä ja naurahti. »Tosiaankin, hän on tullut muutamia päiviä liian myöhään!»
Leikinlasku ei kumminkaan herättänyt minkäänlaista vastakaikua.
Rosamund katseli häntä yhä kiihkein, mutta samalla pelokkain silmin.
»Siitä huolimatta», jatkoi Oliver, »hän tulee varsin sopivaan aikaan.
Jos häntä kuljettava tuuli onkin heikko, se varmaan puhaltaa taivaasta.»
»Olisiko…?» Rosamund vaikeni ollen hetkisen kahden vaiheilla. »Olisiko mahdollista lähettää hänelle sanaa?» kysyi hän sitten, yhä epäröiden.
»Luulenpa olevan», vastasi Oliver. »Mutta meidän täytyy keksiä keino, ja se ei liene niinkään helppoa.»