»Voittajani on naisen oikku, naisen itsepintainen päätös olla mitään näkemättä.»
»Teillä ei ole mitään minulle näytettävää, sir John.»
»Ei mitään? Eikö se, mitä olen sanonut, ole mitään?»
»Sanat eivät ole asioita; arvostelmat eivät ole tosiseikkoja. Te väitätte häntä sellaiseksi ja sellaiseksi. Mutta kun kysyn teiltä, mihin tosiasioihin tuomionne perustuu, vastaatte vain pitävänne häntä sellaisena kuin sanotte. Ajatuksenne voivat olla vilpittömät, sir John, mutta logiikkanne ei kelpaa mihinkään.» Rosamund nauroi jälleen huomatessaan sir Johnin joutuvan hämilleen. »Menetelkää nyt niinkuin menettelee rehellinen tuomari ja mainitkaa minulle jokin hänen tekonsa — jotakin, mitä hän on milloinkaan tehnyt ja mistä teillä on varma tieto — joka todistaa hänen olevan sellainen kuin väitätte. Tehkää niin, sir John!»
Sir John katsahti häneen kärsimättömästi. Vihdoin hänen kasvoihinsa levisi hymy. »Sinä veitikka!» huudahti hän, ja nämä sanat muistuivat hänen mieleensä vielä eräänä myöhäisenä päivänä. »Jos hän milloinkaan joutuu tuomittavaksi, hän ei voi toivoa itselleen parempaa asianajajaa kuin sinä.»
Rosamund lujitti nopeasti saavuttamaansa voittoa suutelemalla häntä. »Minä puolestani en voisi toivoa hänelle vilpittömämpää tuomaria kuin sinä.»
Mitä voikaan mies rukka nyt tehdä? Mitä teki. Noudattaa hänen kehoitustansa ja lähteä sir Oliverin luo sopimaan.
Hän tunnusti virheensä sievästi, ja sir Oliver käyttäytyi yhtä miellyttävästi. Mutta johtuessaan sitten puhumaan mistress Rosamundista sir John oli velvollisuudentuntonsa vuoksi vähemmän jalomielinen. Hän huomautti, että koska ei voinut pitää sir Oliveria soveliaana Rosamundin puolisoksi, mikään hänen lausumansa ei saanut harhauttaa sir Oliveria otaksumaan, että hän puoltaisi sellaista liittoa.
»Tämä ei kumminkaan merkitse, että sitä vastustan», lisäsi hän. »En sitä hyväksy, mutta en tahdo puuttua asiaan puolelta enkä toiselta. Hänen veljensä kieltäytyy antamasta naimislupaa hänen alaikäisyytensä aikana. Myöhemmin asia ei koske häntä enempää kuin minuakaan.»
»Toivon hänen menettelevän viisaasti», virkkoi sir Oliver. »Mutta yhdentekevää, menettelipä hän miten tahansa. Kiitän muuten teitä, sir John, suoruudestanne ja olen iloinen tietäessäni, että ellen voikaan lukea teitä ystäviini, ei ainakaan tarvitse pitää teitä vihollisenani.»