»Riisukaa tuo haaska kahleistaan ja heittäkää se mereen», kuului tuima käsky. »Olkoon toisille esimerkkinä. Oppikoot siitä, mihin johtaa kapinoiminen heidän saastaisissa riveissään. Tehkää niinkuin sanon.»
Eräs mies juoksi heti hakemaan vasaraa ja talttaa. Hän palasi kohta.
Kuului metallin kilahtelua, ja Lionel kiskottiin paikaltaan kannelle.
Siinä hän toipui ja rukoili armoa ikäänkuin olisi tosiaankin ollut
hukutettavana.
Bisken nauraa kukersi katoksen alla, Asad katseli hyväksyvästi, Rosamund vetäytyi takaisin värjyen, tukehtuen ja ollen pyörtymäisillään pelkästä kauhusta.
Hän näki, kuinka laivamiehet kantoivat vastaanhangoittelevan Lionelin laivanpartaalle ja viskasivat veteen tuntematta suurempaa omantunnonvaivaa kuin jos olisivat rikkasäiliön sinne kumonneet. Hän kuuli viimeisen kauhun huudon Lionelin hävitessä, kuuli veden loiskahduksen ja sitten syntyneessä hiljaisuudessa Sakr-el-Bahrin naurun.
Rosamund seisoi hetkisen kauhistuneena ja kirosi mielessään tuota uskonluopiota merisissiä. Hänen mielensä oli hämmentynyt, ja hän koki saattaa siitä järjestykseen voidakseen harkita tätä uutta tekoa, tätä uutta tarpeettoman julmuuden ilmausta ja veljenmurhaa. Ja kaiken näkemänsä ja kuulemansa nojalla hän voi johtua päättelemään vain, että mies oli tähän saakka häntä pettänyt, oli valehdellut sanoessaan aikovansa hänet pelastaa. Sellainen ihminen ei voinut tuntea väärästä teosta aiheutuvaa katumuksen tunnetta. Rosamund ei kyennyt vielä käsittämään, mikä saattoi olla hänen tarkoituksenaan, mutta uskoi varmaan, että tarkoitus oli paha, koska hänellä nähtävästi ei voinut olla muita kuin pahoja tarkoituksia. Rosamund oli nyt siinä määrin kiihtynyt, että unohti kaikki Lionelin synnit ja tunsi sydämessään suurta myötätuntoa häntä kohtaan, joka oli niin säälimättömästi syösty kuolemaan.
Sitten kuului kokasta yhtäkkiä huuto:
»Hän ui!»
Sakr-el-Bahr oli ottanut tämän mahdollisuuden huomioon. »Missä? Missä?» huusi hän kiiruhtaen laivanpartaalle.
»Tuolla!» Eräs mies osoitti sormellaan. Toisia oli kertynyt hänen luokseen, ja kaikki tähystivät tihenevässä hämärässä liikkuvaa esinettä, joka oli Lionelin pää, ja sen ympärillä näkyvää heikkoa veden värinää, joka osoitti hänen uivan.
»Ulos merelle!» huudahti Sakr-el-Bahr. »Hän ei ui missään tapauksessa kauas. Mutta me lyhennämme hänen matkaansa.» Hän sieppasi isonmaston kupeelta jousen, sovitti siihen nuolen ja tähtäsi.