Hän ei kumminkaan laukaissut, vaan laski jousen. »Marzak!» huusi hän.
»Kuulehan, sinä tarkk'ampuja, tuossa on sinulle maali!»
Peräkannelta, mistä hän isänsä keralla katseli uivan päätä, joka joka hetki häipyi epämääräisemmäksi taajenevassa hämärässä, Marzak silmäili haastajaansa kylmän ylenkatseellisesti mitään vastaamatta. Miehistön keskuudesta kuului naurunhihitystä.
»Tulehan», huusi Sakr-el-Bahr. »Tartu jouseesi!»
»Jos vielä kauan viivyttelet», virkkoi Asad, »niin hän on nuolesi noutamattomissa. Nytkin häntä tuskin näkee.»
»Sitä pahempi on saada siihen sattumaan», vastasi Sakr-el-Bahr, joka tahtoi viivyttelyllään vain voittaa aika. »Sitä tarkempaa tähtäystä vaaditaan. Sata filippiä vedoksi Marzak, ettet tavoita päätä kolmella laukauksella ja että minä upotan sen ensimmäisellä! Suostutko?»
»Pidä kiirettä, mies!» huusi Asad. »Tuskin häntä enää näen. Lakkaa riitelemästä.»
»Joutavia», kuului ylenkatseellinen vastaus. »Se kelpaa hyvinkin pilkaksi minun silmälleni. Minä en ammu harhaan milloinkaan — en pimeässäkään.»
»Turhamainen kerskailija», virkkoi Marzak.
»Minäkö?» Sakr-el-Bahr ampui vihdoin nuolensa pimeään ja tuijotteli sen jälkeen. Nuoli lensi kauas uivan päästä. »Sattui» huusi hän häikäilemättä. »Mennyt mies!
»Luulen hänet vielä näkeväni», virkkoi eräs.