»Silmäsi pettävät tässä valaistuksessa. Ei ole vielä nähty miestä, joka ui, vaikka nuoli on lävistänyt aivot.»
»Niin», virkkoi Jasper, joka seisoi Sakr-el-Bahrin takana. »Hän on hävinnyt.»
»Tässä pimeässä on mahdoton mitään nähdä», sanoi Vigitello.
Sitten Asad kääntyi pois laivan laidalta. »Olkoonpa ammuttu tai hukkunut, joka tapauksessa hän on mennyttä», sanoi hän, ja siihen juttu loppui.
Sakr-el-Bahr laski jousen takaisin naulakkoon ja asteli hitaasti peräkannelle.
Pimeässä hän näki edessään Rosamundin valkeat kasvot nuubialaisten tummien hahmojen välissä. Hänen lähestyessään Rosamund peräytyi, ja Sakr-el-Bahr, joka aikoi kertoa hänelle uutisensa, seurasi häntä hyttiin käskien Abiadia tuomaan kynttilöitä.
Kun kynttilät oli sytytetty, he olivat toisiaan vastapäätä, ja Oliver huomasi hänen ankaran mielenliikutuksensa arvaten sen syyn. Yhtäkkiä Rosamund alkoi puhua.
»Sinä peto! Sinä paholainen!» huohotti hän. »Jumala sinua varmaan rankaisee! Minä rukoilen viimeiseen hengenvetooni asti häntä rankaisemaan sinua niinkuin olet ansainnut. Sinä murhaaja! Sinä konna! Ja minä olen typerä houkkio, kun olen kuunnellut valheellisia sanojasi. Minä uskoin sinun vilpittömästi katuvan kaikkea sitä pahaa, minkä olet minulle tehnyt. Mutta nyt olet minulle osoittanut —»
»Millä tavoin olenkaan sinua loukannut niin kohdellessani Lionelia?» keskeytti Oliver, jota sellainen kiihkeys hieman hämmästytti.
»Loukannut minua!» huudahti Rosamund, ja hänen sanansa kaikuivat jälleen ylenkatseellisen tyyninä ja kylminä. »Minä kiitän Jumalaa siitä, ettette suinkaan kykene minua loukkaamaan. Ja minä kiitän teitä siitä, että olette korjannut teitä koskevat typerät käsitykseni, osoittanut, että pahoin erehdyin otaksuessani teidän todella tahtovan minut pelastaa. En huolisikaan ottaa pelastusta vastaan teidän, murhamiehen kädestä. Vaikka eihän siitä voi olla kysymystäkään. Luultavampaa on», jatkoi hän, nyt hieman epätoivoisesti syvän masennuksen tilassa, »että uhraatte minut omien halpamaisten tarkoitustenne hyväksi, olivatpa ne mitkä tahansa. Mutta minä aion tehdä ne tyhjiksi, ja Taivas tulee avukseni. Voitte uskoa, ettei minulta puutu siihen tarvittavaa rohkeutta.» Hän värähti, huokasi, peitti kasvonsa käsiinsä ja seisoi huojuen Oliverin edessä.