»Pelko pitää teitä valveilla?» sanoi hän, puolittain kysyen, puolittain todeten.
»Epäilemättä», vastasi Rosamund.
»Siihen tuskin on syytä», vakuutti Oliver. »Sir John ei varmaankaan lähde liikkeelle ennenkuin yösydännä, jolloin varmaan tietää meidät yllättävänsä. Lionel on varmaan saapunut perille. Uintimatka ei ole kovin pitkä. Sitäpaitsi hän voi poukamasta pois ehdittyään kulkea maitse aluksen kohdalle. Hän on epäilemättä tehtävänsä suorittanut.»
Rosamund istuutui vältellen Oliverin katsetta, mutta hänen kasvoihinsa sattuva valo osoitti niissä äskeisten kyynelten jälkiä.
»Syntyykö sir Johnin saavuttua taistelu?» kysyi sitten Rosamund.
»Varsin luultavasti. Mutta mitäpä se haittaa? Me olemme — kuten tänään joku sanoi — samanlaisessa satimessa kuin Dragut Dzerban luona Andrea Dorian käydessä hänen kimppuunsa, lukuunottamatta sitä seikkaa, että Dragut löysi kaleereilleen ulospääsyn, mikä tässä tapauksessa on mahdotonta. Rohkeutta siis, sillä vapautumisenne hetki on epäilemättä lähellä.» Hän vaikeni ja lisäsi sitten, hiljemmin, melkein nöyrästi: »Minä rukoilen ja toivon, että tuonnempana, onnellisessa tulevaisuudessa, nämä muutamat viimeksikuluneet viikot näyttävät teistä vain ilkeältä unennäöltä.»
Tuohon pyyntöön Rosamund ei vastannut mitään. Hän istui mietteissään, kulmat kurtussa.
»Minä toivon asiasta selviydyttävän taistelutta», sanoi hän sitten väsyneesti huoaten.
»Teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä», vakuutti Oliver. »Minä pidän teistä huolta niin hyvin kuin voin. Te jäätte tänne, kunnes kaikki on ohi, ja ovea vartioivat muutamat sotilaani, joihin voin luottaa.»
»Ymmärrätte sanani väärin», vastasi Rosamund äkkiä häneen katsahtaen. »Luuletteko, että pelkään omasta puolestani?» Hän vaikeni jälleen ja kysyi sitten: »Kuinka teidän käy?»