»Koeta siis sitä», pyysi Rosamund arvelematta. »Emmehän häviä, vaikka häviöllekin joutuisimme.»
»Oletko valmis mihin hyvänsä?» kysyi Oliver.
»Enkö jo sanonut, että tahdon tuhoutua kanssasi tänä yönä? Ah, älä huoli tuhlata aikaa turhiin puheisiin!»
»Tapahtukoon niin.» vastasi Oliver vakavasti, astui sitten askeleen ja pysähtyi jälleen. »On parasta että tulet kerallani», sanoi hän.
Rosamund totteli ja lähti hänen kanssaan. Muutamat silmäilivät ihmeissään heitä, mutta kukaan ei yrittänyt heidän kulkuansa estää. Kaikilla oli jo liiaksikin ajattelemista.
Oliver raivasi tietä ohi laivamiesten, jotka säälimättä käyttelivät kieltään ja piiskaansa yllyttääkseen orjia äärimmäisiin ponnistuksiin, ja niin he saapuivat keskikannelle. Siinä Oliver tarttui peitettynä olleeseen lyhtyyn, ja kun valo nyt leimahti jälleen näkyviin, Asad käski sammuttaa sen. Mutta Sakr-el-Bahr ei välittänyt käskystä mitään. Hän astui isonmaston luo, mihin ruutitynnörit oli kasattu. Eräs niistä oli avattu, koska perässä olevat tykkimiehet olivat tarvinneet ruutia. Avattu kansi lepäsi irrallaan tynnörin päällä. Sakr-el-Bahr sysäsi kannen pois, avasi lyhdyn sarviruudun ja piti paljastettua liekkiä ruudin yläpuolella.
Muutamat häntä katselevat huudahtivat säikähtyneinä. Mutta kaikkia huutoja äänekkäämpänä raikui hänen käskynsä:
»Lakatkaa soutamasta!»
Gonggongi vaikeni heti, mutta orjat vetäisivät vielä kerran.
»Lakatkaa soutamasta!» käski hän uudelleen. »Asad!» huusi hän sitten.
»Käske heitä lakkaamaan, muuten lähetän teidät kaikki Šaitanin syliin!»
Hän laski lyhtyä, kunnes se lepäsi ihan ruutitynnörin partaalla.