»Minä mainitsin sen sinulle eilen, mutta sain kieltävän vastauksen. Tarjosin sinulle vaadittaessa vapauteni ja henkeni vapauttaakseni erään toisen.»
Jos Oliver olisi katsahtanut taakseen, hän olisi huomannut Rosamundin silmien äkkiä kirkastuvan, olisi nähnyt hänen povensa aaltoavan ja olisi siitä arvannut, että Rosamund oli hyvin ymmärtänyt hänen salaperäiset lausumansa.
»Minä annan sinulle rikkautta ja kunniaa, Sakr-el-Bahr», jatkoi Asad kiihkeästi. »Pidän sinua kuin omana poikanani. Valtani on kuuluva sinulle, kun siitä luovun, ja sinua kunnioitetaan jo sitä ennen samoinkuin minua.»
»Minä en ole ostettavissa, oi voimallinen Asad. En ole ollut milloinkaan. Sinä olit jo kärkäs minua surmaamaan. Voit tuomita minut nyt vieläkin kuolemaan, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että joudut maistamaan sitä kerallani. Mikä on kirjoitettu, se on kirjoitettu. Me olemme yhdessä upottaneet monta isoa alusta aikoinamme. Jos niin haluat, voimme upota yhdessä tänä yönä.»
»Toivon sinun paistuvan iät päivät helvetissä, sinä mustasydäminen petturi!» kirosi Asad raivon riistäytyessä kaikista sille asetetuista rajoista.
Paššan siten tunnustettua joutuneensa häviölle miehet alkoivat äkkiä äänekkäästi hälistä. Sakr-el-Bahrin merihaukat huusivat hänelle, palauttivat hänen mieleensä uskollisuuttaan ja kiintymystään ja kysyivät, voiko hän sen korvata syöksemällä heidät kaikki tuhon omiksi.
»Luottakaa minuun!» vastasi hän. »Enhän ole milloinkaan johtanut teitä muuhun kuin voittoon. Saatte varmaan uskoa, etten nytkään johda teitä häviöön — tänä viimeisenä kertana, jonka olemme yhdessä.»
»Mutta alus on kohta kimpussamme!» huusi Vigitello.
Niin olikin laita. Sir Johnin laiva lipui hiljalleen eteenpäin heikossa tuulessa, sen korkea ruho kuumotti heidän edessään, ja sen keula kynti hiljaa vettä terävässä kulmassa kaleerin kokkaan nähden. Aivan pian se oli saapunut kaleerin viereen, ja valtaushaat heilahtivat kolisten ja helisten tarttuen kiinni sissien laivan kokkaan, perään ja keskustaan englantilaisten merimiesten seisoessa aluksensa partaalla voittohuutoja kaiuttaen. Tuskin olivat valtaushaat ehtineet iskeä kiinni, kun joukko haarniskoihin ja kypäreihin puettuja miehiä tulvahti kaleerin keulakannelle, ja nyt ei voinut edes ruutitynnörin alapuolella häilyvä lyhty pidättää merisissejä antamasta noille uskaliaille hyökkääjille heidän ansaitsemiansa tervetuliaisia.
Silmänräpäyksessä oli keulan taistelutasanne muuttunut raivoisan kamppailun kiehuvaksi helvetiksi, jota valaisi Hopeahaikaran lyhtyjen punerva hohde. Hyökkääjien ensimmäisessä rivissä olivat Lionel ja Sir John Killigrew. Ensimmäisiin heidän vastaanottajiinsa kuului Jasper Leigh, joka syöksi miekkansa Lionelin ruumiin läpi Lionelin astuessa jalkansa kaleerin kannelle ja ennenkuin taistelu oli alkanut.