Tuli vielä tusina kummaltakin puolelta, ennenkuin Sakr-el-Bahrin raikuva ääni sai taistelun taukoamaan.
»Seis siellä!» huusi hän merihaukoillensa. »Takaisin! Jättäkää asia minun huolekseni. Minä vapautan teidät näistä vihollisistanne.» Sitten hän kehoitti englanninkielellä maanmiehiänsäkin lakkaamaan hyökkäämästä. »Pysähtykää, kunnes kuulette, mitä sanon! Kutsukaa miehenne takaisin ja älköön toisia enää tänne tulko! Pysähtykää, kunnes olette minua kuunnelleet; sitten voitte tehdä, mitä haluatte.»
Sir John näki hänen seisovan isonmaston luona Rosamundin keralla, johtui siihen melkein välttämättömään päätelmään, että Oliver aikoi uhata Rosamundin henkeä, ehkäpä tuhotakin hänet, jos he etenisivät. Niinpä hän syöksyikin miestensä eteen estäen heitä hyökkäämästä.
Taistelu taukosi melkein yhtä äkkiä kuin oli alkanut.
»Mitä sinulla on sanottavaa, sinä uskonluopiokoira?» kysyi sir John.
»Tämä, sir John: ellette komenna miehiänne takaisin alukseenne ja vanno herkeävänne hyökkäämästä, vien teidät heti kerallamme helvettiin. Tuiskaan tulen näihin ruutitynnöreihin, ja me uppoamme vieden teidät mukanamme. Totelkaa minua, niin saatte kaikki, mitä olette tulleet tästä aluksesta hakemaan. Mistress Rosamund jätetään haltuunne.»
Sir John tuijotti häneen hetkisen, asiaa harkiten. »Vaikka en ole aikonut ryhtyä kanssanne keskustelemaan», virkkoi hän sitten, »hyväksyn asettamanne ehdon, kumminkin sillä ehdolla, että saan kaikki, mitä olen tullut hakemaan. Kaleerissanne on eräs uskonluopio-konna, jonka olen luvannut vangita ja hirttää antaen kunniasanani. Hänetkin tulee jättää haltuuni. Hänen nimensä oli aikoinaan Oliver Tressilian.»
Arvelematta kuului heti vastattavan: »Minä jätän hänetkin, kunhan vannotte sitten lähtevänne tekemättä täällä enempää pahaa.»
Rosamund pidätti henkeänsä ja tarttui Sakr-el-Bahrin käsivarteen, siihen, joka piteli lyhtyä.
»Varo, mistress», kehoitti Sakr-el-Bahr, »muuten tuhoat meidät kaikki.»