Master Tobias oli antanut hänelle käytettävissään olevia tuimanlaisia toivutuslääkkeitä, oli sijoittanut hänet mahdollisimman mukavasti avaraan perähyttiin ja oli kehoittanut suomaan hänelle lepoa, jota hän näytti kipeästi kaipaavan. Hän oli karkoittanut itsensä kapteenin ja kuningattaren käskynhaltijan ja oli itse lähtenyt katsomaan vieläkin kiireellisempää avunantoa kaipaavaa potilasta, Lionel Tressiliania, joka oli tuotu kaleerista hervottomana ja tajuttomana muutamien muiden Hopeahaikaran haavoittuneiden miesten keralla.
Päivän koittaessa sir John oli tullut kuulemaan, kuinka hänen haavoitettu ystävänsä voi. Välskäri oli vast'ikään kumartunut Lionelia tutkimaan. Sir Johnin astuessa sisään master Tobias kääntyi toisaalle, huuhtoi käsiään permannolla olevassa metallikulhossa, nousi ja kuivasi niitä pyyheliinaan.
»En voi tehdä enempää, sir John», lausui hän alakuloisesti. »Hän on mennyttä.»
»Kuollut, niinkö sanotte?» huudahti sir John värähtävällä äänellä.
Välskäri heitti pyyheliinan kädestään ja kiersi hitaasti alas mustan nuttunsa käärityt hihat. »Melkein kuollut», vastasi hän. »Ihmettelen vain, että elämä yhä vielä kytee ruumiissa, joka on tuolla tavoin puhkaistu. Hän potee sisäistä verenvuotoa, ja hänen valtimonsa käy yhä heikommaksi. Niin täytyy jatkua, kunnes hän huomaamatta menee hengettömäksi. Voitte pitää häntä jo kuolleena, sir John.» Hän vaikeni. »Armelias, tuskaton loppu,» lisäsi hän sitten, kevyesti huoaten, kalpeat, sileiksiajellut kasvot soveliaan vakavina, vaikka tällaiset tapahtumat eivät suinkaan olleet harvinaisia hänen elämässään. »Toisista neljästä», jatkoi hän, »Blair on kuollut; muut kolme toipunevat.»
Sir John ei kumminkaan paljoa huolinut toisista. Ystävän toivottoman tilan aiheuttama suru ja harmi sysäsi tänä hetkenä syrjään kaikki muut ajatukset.
»Eikö hän tule enää tajuihinsakaan?» kysyi hän tiukasti, vaikka oli vastauksen jo kuullut.
»Kuten sanoin, voitte katsoa hänet jo kuolleeksi, sir John. Minun taitoni ei enää mitään auta.»
Sir Johnin pää painui, ja hänen kasvonsa kävivät miettiviksi ja vakaviksi. »Ei auta minun oikeutenikaan», lisäsi hän synkästi. »Jos voinkin kostaa hänen puolestaan, en kumminkaan saa takaisin ystävääni.» Hän silmäili välskäriä. »Kosto, sir, on tyhjänpäiväisin kaikista niistä ivantöistä, joita elämä on täynnä.»
»Teidän tehtävänne, sir John», virkkoi välskäri, »on oikeuden jakaminen eikä kostaminen.»