»Pelkkä sanaleikki loppujen lopuksi.» Hän astui Lionelin viereen ja katseli kauniita kalpeita kasvoja, joihin oli leviämässä kuoleman tumma varjo. »Kunpa hän puhuisi, että osaisimme oikein tuomita! Kunpa kuulisimme hänen sanojensa todistuksen, jonka nojalla voisimme tarvittaessa osoittaa oikeaksi Oliver Tressilianin hirttämisen.»
»Se ei varmaankaan enää tule koskaan kysymykseen», arveli välskäri.
»Mistress Rosamundin lausunto riittänee, jos sitäkään vaaditaan.»
»Niin. Hän on solvannut Jumalaa ja ihmisiä siinä määrin ja kaikkien tieten, ettei kukaan voine koskaan vaatia minua vastaamaan siitä, että olen hänet siekailematta tuominnut.»
Ovelle koputettiin, ja sir Johnin oma palvelija tuli ilmoittamaan, että mistress Rosamund halusi välttämättä tavata häntä.
»Hän tahtoo varmaan kuulla, kuinka Lionel voi», päätteli sir John tuskaisesti huoaten. »Hyvä Jumala! Kuinka asian hänelle ilmaisen? Tuleeko minun musertaa hänet vapautumisen hetkenä sellaisella uutisella? Onko milloinkaan nähty näin julmaa pilkkaa?» Hän kääntyi ja asteli raskain askelin ovelle. Siihen hän pysähtyi. »Jäättehän hänen luokseen viimeiseen asti?» kysyi hän välskäriltä kehoittavasti.
Master Tobias kumarsi. »Luonnollisesti, sir John.» Sitten hän lisäsi:
»Se ei kestä enää kauan.»
Sir John katsahti jälleen Lioneliin — se oli hyvästijätön katse.
»Jumala suokoon hänelle rauhan!» virkkoi hän käheästi ja poistui.
Kannella hän pysähtyi, kääntyi joutilaiden merimiesten puoleen, käski kiinnittämään köyden raakapuuhun ja tuomaan Oliver Tressilianin ylös vankikopistaan. Sitten hän asteli raskain askelin ja vielä raskaammin sydämin aluksen varustetulle peräkannelle.
Heikon kultaisen hämyn peittämälle taivaalle noussut aurinko loi nyt säteitään merelle, jonka pinnassa kiiti raikkaan aamutuulen viri. Kaikki purjeet levitettiin. Alihangan puolella häämötti tuskin näkyvänä viivana Espanjan rannikko.
Sir Johnin kellankalpeat kasvot olivat luonnottoman vakavat, kun hän astui kajuuttaan, missä Rosamund häntä odotti. Sir John kumarsi hänelle vakaan kohteliaasti, riisui hattunsa ja heitti sen tuolille. Viimeksikuluneet viisi vuotta olivat saaneet muutamia hänen tuuhean mustan tukkansa suortuvia harmaantumaan. Varsinkin ohimoilta hiukset näyttivät kovin harmailta tehden hänen iäkkään näköiseksi, ja otsan syvät uurteet vahvistivat samaa vaikutelmaa.