»Mitä armoa voinkaan osoittaa sinulle, lapseni? Sinun tarvitsee vain sanoa —»
»En ano armoa itselleni, vaan hänelle.»
»Hänelle?» huudahti sir John jälleen synkistyen.
»Oliver Tressilianille.»
Sir Johnin kädet valahtivat alas, ja hän väistyi loitommaksi. »Pyhän autuuden nimessä!» huusi hän. »Sinäkö anot armoa Oliver Tressilianille, tuolle uskonluopiolle, tuolle lihaksitulleelle paholaiselle? Sinä olet järjiltäsi!» pauhasi hän. »Järjiltäsi!» Ja sir John väistyi hänen luotansa käsiään heiluttaen.
»Minä rakastan häntä», virkkoi Rosamund.
Tuo vastaus sai sir Johnin heti pysähtymään. Hän seisoi kuin iskun saaneena tuijottaen jälleen Rosamundiin, leuka valahtaneena.
»Rakastat häntä!» sai hän vihdoin huohottaen sanotuksi. »Rakastat häntä! Rakastat miestä, joka on merirosvo, uskonluopio, itsesi ja Lionelin ryöstäjä, miestä, joka on murhannut veljesi!»
»Hän ei ole sitä tehnyt.» Rosamund lausui tuon tuimasti. »Olen saanut tietää totuuden.»
»Arvatenkin hänen huuliltaan?» virkkoi sir John voimatta olla ivallisesti hymyilemättä. »Ja sinä uskoit?»