»Kiittämään teitä?» huusi Rosamund raikuvin äänin. »Minä kiroan teidät. Ikäni kaiken vihaan ja inhoan teitä, kauhistun teitä kuin murhaajaa, jos niin teette. Te houkkio! Ettekö ymmärrä? Te houkkio!»
Sir John väistyi taaksepäin. Hän oli arvokas ja huomattu henkilö, vilkas, peloton ja kostonhimoinen — ja sitäpaitsi, kuten näyttää, erittäin onnellinen — hän ei ollut joutunut eläessään kuulemaan niin arkailemattoman suoraa arvostelua itsestään. Rosamund ei suinkaan ensimmäisenä nimittänyt häntä houkkioksi, mutta hän oli epäilemättä ensimmäinen, joka sinkosi sanan vasten sir Johnin kasvoja, ja tämä seikka, jota olisi voitu yleensä pitää Rosamundin erinomaisen henkisen tasapainon todisteena, osoitti sir Johnille vain paremmin kuin mikään muu hänen sielullista sairauttansa.
»Hiljemmin!» virkkoi sir John kiukun ja säälin välillä häilyen. »Sinä olet järjiltäsi, pahoin järjiltäsi! Mielesi on sekasortoinen, koko ymmärryksesi vinoon vääntynyt. Tuo ilmetty paholainen on muuttunut toisten ihmisten pahuuden säälittäväksi uhriksi, ja minä olen muuttunut silmissäsi murhaajaksi — murhaajaksi ja houkkioksi. Tuhat tulimmaista! Joutavia! Kunhan lepäät ja toivut, uskon asioiden jälleen alkavan ilmetä sinulle oikeassa valossaan.»
Hän kääntyi närkästyksestä väristen, ja ehti tuskin väistää ovea, kun se kiivaasti avattiin ulkoapäin.
Lordi Henry Goade, puettuna mustiin — kuten itse kertoo — ja leveällä rinnallaan kultaiset virkakäädyt (ne olisivat voineet näyttää kohtalokkaalta merkiltä), ilmaantui oviaukkoon kuvastuen selvin ääriviivoin hänen takanaan tulvivaan aamuauringon valoon. Hänen leppoisissa kasvoissaan oli varmaan erinomaisen vakava, ulkoasuun sointuva ilme, joka kuitenkin lienee hieman kirkastunut hänen katseensa osuessa Rosamundiin, joka seisoi pöydän päässä.
»Olin ylen iloinen», kirjoittaa hän, »havaitessani hänen siinä määrin toipuneen ja näyttävän jälleen omalta itseltään, ja lausuin tyytyväisyyteni julki.»
»Olisi parempi, jos hän pysyisi vuoteessaan», tiuskasi sir John, jonka kelmeissä poskissa hehkui yhä kaksi punaista täplää. »Hän on ihan suunniltaan.»
»Sir John erehtyy, hyvä herra», kuului Rosamundin tyyni vastaus. »Minä en ole suinkaan sairas, kuten hän otaksuu.»
»Se ilahduttaa minua», virkkoi lordimme, ja helposti voin kuvitella, kuinka hänen kysyvä katseensa siirtyi toisesta toiseen, kuinka hän havaitsi sir Johnin mielenkuohun ja ihmetteli, mitä oli voinut tapahtua. »Me joudumme kysymään teidän todistustanne nyt esille tulevassa vakavassa asiassa», lisäsi hän synkästi. Sitten hän kääntyi sir Johnin puoleen. »Olen käskenyt tuoda vangin saamaan tuomionsa. Onko tämä koettelemus liikaa teille, Rosamund?»
»Eipä suinkaan, herrani», vastasi Rosamund viipymättä. »Se on minulle tervetullut.» Hän kohotti päätänsä niinkuin henkilö, joka terästää itseään kestävyyttä vaativaan kokeeseen.