»Ei, ei», ehätti sir John sanomaan tuiman kieltävästi. »Älä välitä hänestä, Harry. Hän —»
»Kun otamme huomioon», keskeytti Rosamund, »että tärkein vangittuun kohdistuva syytös välttämättä koskee… hänen käyttäytymistään minuun nähden, on minua epäilemättä asiassa kuultava.»
»Epäilemättä», lordi Henry tunnustaa hiukan hämmentyneenä myöntäneensä, »kunhan saamme otaksua, että kykenette sen kestämään ettekä pane sitä kovin pahaksenne. Voisimme kenties jättää todistuksenne kuulematta.»
»Minä vakuutan teille, lordi, että siinä erehdytte», vastasi Rosamund.
»Te ette voi jättää sitä kuulematta.»
»Olkoon niin», virkkoi sir John vihaisesti ja asteli takaisin pöydän luo valmiina istuutumaan sen viereen.
Lordi Henryn tuikahtelevat siniset silmät katselivat yhä Rosamundia hieman tutkivasti, ja sormet nykivät mietteliäästi hänen tuhkanharmaata partaansa. Sitten hän kääntyi ovelle.
»Tulkaa sisään, herrat», sanoi hän, »ja käskekää tuoda vanki tänne.»
Kannelta kuului askelia, ja näkyviin ilmaantui kolme sir Johnin upseeria täydentämään tuomioistuinta, jonka piti tuomita uskonluopio merirosvo, langettaa tuomio, joka oli ennakolta selvä.
Viideskolmatta luku.