»Olette typerä, sir. Mutta kohta sen asian korjaamme», virkkoi sir John takoen nyrkillään pöytää, kasvoissa heikko vihan puna. (Lordi Henry varsin oikein valittaa tätä kiihtymyksen ilmausta sellaisena hetkenä.) »Ettehän voi väittää, ettette tiedä Englannin lain rankaisevan väkisinviemistä kuolemalla», jatkoi hän ja kääntyi sitten tuomari kumppaniensa puoleen. »Jos suostutte, hyvät herrat, emme niinmuodoin puhu enää mitään merirosvoudesta.»
»Emme tosiaankaan voi siitä puhua», virkkoi lordi Henry leppoisaan tapaansa. Niin hän siirsi sen asian syrjään. »Vangitun väite on oikea. Meillä ei ole asiassa mitään tuomiovaltaa, koska hän ei ole harjoittanut merirosvoutta Englannin alusvesillä eikä — mikäli tiedämme — ole ahdistanut yhtäkään Englannin lipun alla purjehtivaa alusta.»
Rosamund liikahti. Hän siirsi hitaasti kyynärpäänsä pöydältä ja laski käsivartensa ristiin sen reunalle. Etukumarassa ollen hän kuunteli nyt, silmissä omituinen hohde ja poskissa vieno puna, jonka oli aiheuttanut lordi Henryn myöntö ilmeisesti kumotessaan vangittuun kohdistuneet syytökset.
Sir Oliver silmäili häntä melkein salaa, huomasi tuon ja ihmetteli. Hän ihmetteli Rosamundin käyttäytymistä yleensäkin yrittäen turhaan arvata, miten hän suhtautui häneen, Oliveriin, ollessaan jälleen hyvässä turvassa ystäviensä ja suojelijoittensa joukossa.
Mutta sir John, joka ilmeisesti halusi saada asian päätökseen, jatkoi vihaisesti: »Olkoonpa niin. Me syytämme häntä väkisinviemisestä ja murhasta. Onko teillä jotakin sanottavaa?»
»Ei mitään sellaista, mikä voisi teistä tuntua jotakin merkitsevältä», vastasi sir Oliver. Sitten hänen hienosti ivaileva sävynsä muuttui äkkiä kiihkeäksi: »Tehdään jo loppu tästä komediasta», huudahti hän, »tästä näennäisestä oikeudenkäynnistä. Hirttäkää minut, jotta asia tulee päätökseen tai lähettäkää astelemaan pitkin lankkua. Olkaa merirosvosilla, koska sitä ammattia hyvin ymmärrätte. Mutta Jumalan nimessä älkää solvatko Kuningattaren toimeksiantoa ollen muka tuomitsevinanne.»
Sir John hypähti seisaalleen, hänen kasvonsa olivat tulipunaiset. »Niin totta kuin elän, sinä julkea konna —»
Mutta lordi Henry esti häntä laskien hillitsevästi kätensä hänen hihalleen ja leppoisasti pakottaen hänet istuutumaan takaisin paikalleen. Sitten hän kääntyi itse vangin puoleen.
»Sir, sananne eivät sovi henkilölle, joka kaikista rikoksistaan huolimatta on ollut jäykän urhoollinen soturi. Tekonne ovat siinä määrin yleisesti tunnetut — erittäinkin se, joka pakotti teidät poistumaan Englannista ja rupeamaan merirosvoksi, ja samoin ilmaantumisenne Arwenackiin ja se väkisinvieminen, johon teitte itsenne syypääksi — siinä määrin tunnetut, että tuomionne englantilaisessa tuomioistuimessa on ennakolta ehdottomasti varma asia. Siitä huolimatta se mahdollisuus teille myönnetään, jos sitä vaaditte. Mutta jos olisin ystävänne, sir Oliver», lisäsi hän puhuen matalammalla ja erittäin vakavalla äänellä, »neuvoisin teitä mieluummin suostumaan tähän merellä tapahtuvaan summittaiseen tutkimukseen ja tuomioon.»
»Hyvät herrat,» vastasi sir Oliver, »enhän ole milloinkaan väittänyt, ettei teillä ole oikeutta minua hirttää, enkä väitä nytkään. Minulla ei ole enempää sanottavana.»