Jos hän olisi viskannut heidän joukkoonsa pommin, heidän mielensä ei olisi voinut pahemmin hämmentyä. He istuivat älyttömin kasvoin tuijotellen puhujaan.
»Hänen… vaimonsa?» änkytti lordi Henry. »Teistä tuli hänen —»
Sir John keskeytti tuimasti: »Valhe! Valhe tuon konnan hengen pelastamiseksi!»
Rosamund kumartui häneen päin, ja hänen hymynsä oli melkein ivallinen. »Älynne on ollut aina vaikeakäänteinen, sir John,» sanoi hän. »Ellei olisi niin laita, minun ei tarvitsisi teille huomauttaa ettei minulla voi olla mitään aihetta valehdella pelastaakseni hänet, jos hän kerran on tehnyt minulle sen vääryyden, josta häntä syytetään.» Sitten hän silmäili toisia. »Minä otaksun, hyvät herrat, että tässä asiassa minun sanani on painavampi kuin sir Johnin tai kenen muun tahansa missä hyvänsä tuomioistuimessa.»
»Se on tosiaankin varsin totta!» huudahti hämmentynyt lordi Henry.
»Maltahan hetkinen, Killigrew!» Hän hillitsi jälleen riehakasta sir
Johnia. Sitten hän vilkaisi sir Oliveriin, joka ei suinkaan ollut
vähimmin hämmästynyt. »Mitä siitä sanotte, sir?» kysyi hän.
»Mitä siitä sanon?» toisti merisissi melkein sanatonna. »Mitäpä siinä on vielä sanottavaa?» vastasi hän vältellen.
»Tämä on kaikki valhetta!» huudahti sir John jälleen. »Olimmehan näkemässä tapahtumaa — te ja minä, Harry — ja näimmehän —»
»Te näitte», keskeytti Rosamund. »Mutta ette tietäneet, millainen oli ennakolta tehty sopimus.»
Tuo sai tuomarit jälleen hetkeksi vaikenemaan. He olivat kuin murenevalla pohjalla, ja jokainen yritys tavoittaa varmempaa jalansijaa sai vain uuden kappaleen maata lohkeamaan. Sitten sir John hymyili ivallisesti ja teki vastahyökkäyksensä.
»Hän on varmaan valmis vannomaan, että hänen sulhasensa, master Lionel
Tressilian lähti hänkin mielisuosiosta tuolle retkelle.»