»Odottakaa!» huusi Rosamund »Minä vannon, että kaikki, mitä olen sanonut, on totta — lukuunottamatta sitä, mitä kerroin väkisinviemisestä. Sen myönnän, mutta olin antanut sen anteeksi sen nojalla, mitä sain myöhemmin tietää.»
»Hän myöntää sen!» ivaili sir John.
Mutta Rosamund jatkoi hänestä välittämättä. »Koska tiedän, mitä hän on kärsinyt toisten tekemien rikosten tähden, pidän häntä mielelläni miehenäni toivoen voivani jossakin määrin hänelle korvata niitä vääryyksiä, joihin olen itse syypää. Teidän tulee uskoa minua, hyvät herrat. Mutta ellette tahdo uskoa, kysyn teiltä, eikö hänen eilinen menettelynsä merkitse mitään. Ettekö muista, ettette olisi tietänyt mitään olopaikastani, ellei hän olisi tahtonut sitä ilmaista.»
Tuomarit tuijottivat häneen uuden hämmästyksen valtaamina.
»Mitä tarkoitatte, mistress? Mihin hänen tekoonsa tahdotte viitata?»
»Vieläkö sitä kysytte? Haluatteko niin kiihkeästi saada hänet surmata, että teeskentelette tietämättömyyttä? Tiedättehän, että hän lähetti Lionelin ilmoittamaan teille, missä olen?»
Lordi Henry kertoo tuon kuultuaan iskeneensä kämmenensä pöytään siten ilmaisten kiukkua, jota ei kyennyt enää hillitsemään. »Tämä on liikaa!» huusi hän. »Tähän saakka olen pitänyt teitä vilpittömänä, mutta harhaan johdettuna ja hairahtuneena. Mutta tällainen tahallinen valhettelu rikkoo kaikki rajat. Miten sinun onkaan käynyt, tyttö? Lionel itse on meille kertonut, kuinka pääsi kaleerista karkaamaan. Hän itse kertoi, kuinka tuo konna oli piiskannut häntä ja heittänyt hänet sitten mereen kuolleeksi katsottuna.»
»Niinkö!» virkkoi sir Oliver hampaittensa lomitse. »Siitä tunnen
Lionelin! Hänen täytyi tietenkin olla väärämielinen loppuun asti.
Olisihan minun pitänyt se arvata.»
Ahdistettu Rosamund kumartui kohti lordi Henryä ja toisia juhlallisen vihan vallassa. »Hän valehteli, se halpamainen, kavala konna!» huusi hän.
»Hyvä rouva», nuhteli sir John, »te puhutte henkilöstä, joka on kuolemaisillaan.»