Ulkoa kuului askelia, mutta tuokion aikaan ei kukaan kiinnittänyt niihin huomiota.
»Valehtelijat ovat varmaan pitäneet meitä kyllin kauan pilkkanaan!» virkkoi sir John.
Ovi syöstiin auki, ja välskärin laiha tumma hahmo ilmaantui näkyviin.
»Sir John!» lausui hän kiireesti arvelematta keskeyttäen juhlallisen
toimituksen ja ollenkaan huolimatta lordi Henryn äkäisestä katseesta.
»Master Tressilian on tullut tajuihinsa. Hän kysyy teitä ja veljeänsä.
Joutukaa, hyvät herrat! Hän heikkenee nopeasti.»
Kuudeskolmatta luku.
TUOMIO.
Koko seurue riensi alhaalla olevaan hyttiin välskärin jäljessä, sir
Oliver viimeisenä vartijainsa saattamana. He kokoontuivat makaavan
Lionelin luo, joka kasvoiltaan tuhkanharmaana hengitti vaikeasti ja
katseli tylsin, lasimaisin silmin.
Sir John juoksi hänen luoksensa, taivutti toisen polvensa ja kiersi hellästi käsivartensa kylmenevän ruumiin ympärille kohottaen sen ja pitäen sitä lepäämässä rintaansa vasten.
»Lionel!» huusi hän tuskallisesti ja lisäsi sitten, ikäänkuin koston ajatuksilla tyynnyttääkseen ja lieventääkseen kuolevan ystävänsä viimeisiä hetkiä: »Se konna on hallussamme.»
Lionel käänsi päätänsä oikealle erittäin hitaasti ja ilmeisesti ponnistaen, ja hänen tylsä katseensa siirtyi sir Johnin ohi etsien jotakin toista henkilöä ympärillä olevien joukosta.